Espoonjoki tulvii jo uimahalliin

Palomiehet suojaamassa Kuninkaantien lukiota tulvalta Espoon keskuksessa maanantaina 19. joulukuuta 2011.
Palomiehet suojaamassa Kuninkaantien lukiota ja Keski-Espoon uimahallia tulvalta eilen illalla.
Julkaistu 20.12.2011 11:00(Päivitetty 30.12.2011 08:46)
Toimittajan kuva

Marjaana Wikman

marjaana.wikman@mtv.fi

Tulviva Espoonjoki on aiheuttanut ongelmia Turunväylän lisäksi myös paikallisessa uimahallissa.

Pelastuslaitoksen mukaan Keski-Espoon uimahallissa on yöstä lähtien ollut palomiehiä estämässä tulvaveden pääsyä kiinteistöön.

– Nyt aamulla on tehty enää tällaisia paikkauksia, jotta estetään veden pääsy sisälle. Yöllä vesi ulottui kiinteistön alapohjaan, sokkelin reunaan, kertoo kiinteistön huoltaja Tuomas Igoni MTV3 Uutisille.

Aamulla vesi oli saatu rajattua jo puolen metrin päähän rakennuksesta. Igonin mukaan tämä on ensimmäinen kerta, kun Espoonjoki tulvii uimahallille asti. Uimahallin rakennus – jossa on samassa myös Kuninkaantien lukio – on rakennettu vuonna 2003.

– Yleensä meillä on tulvaongelmia keväisin, mutta että jouluna ja näin korkealla, erikoista, Igoni sanoo.

Keski-Espoon uimahalli on tänään normaalisti auki. Tulvavesi ei ole tiettävästi aiheuttanut kiinteistöön suuria vahinkoja. Igonin mukaan kiinteistö kestäisi vielä suurempaakin vedennousua.

Tulva voi nousta yhä joulun pyhinä

Merivesi noussut korkealle – varoitus annettu!

Tulvavettä yhä tiellä Espoossa ja Vantaalla

Tulvissa muhii leväpommi

Palomiehet suojaamassa Kuninkaantien lukiota tulvalta Espoon keskuksessa maanantaina 19. joulukuuta 2011.Palomiehet suojaamassa Kuninkaantien lukiota tulvalta Espoon keskuksessa.

Tuoreimmat aiheesta

Kotimaa