Espoolainen Karoliina löysi saunan jälkeen sääreltään ikävän yllätyksen – tätä ei pitäisi kohdata talvella: "Miten voi olla mahdollista"

Espoolainen Karoliina löysi saunan jälkeen sääreltään yllätyksen – tätä ei pitäisi kohdata talvella:"Miten voi olla mahdollista" 0:27
Näin eloisasti punkki liikkui irroituksen jälkeen.

Tällä hetkellä Suomessa saadaan nauttia lumisesta talvesta, mutta siitä huolimatta Espoossa kohdattiin tiistaina kesältä tuttu näky.

Espoolainen Karoliina Rimhanen oli juuri tullut iltasaunasta, kun hän huomasi säärellään pienen mustan pisteen.

– Sitten huomasin, että ei vitsi, sehän on punkki, Rimhanen kertoo.

Nainen nappasi puutiaisen eli punkin irti jalastaan, minkä jälkeen sen tutkimista jatkettiin talouspaperin päällä. Hämmennystä aiheutti punkin kohtaaminen talvella.

– Miten voi olla mahdollista, että helmikuussa valtavien lumikinoksien ollessa ulkona? 

Mitään tietoa ei ole siitä, mistä punkki voi olla ilmestynyt säärelle.

– Se on ihan mysteeri. Meillä ei ole kotieläimiäkään.

Rimhanen oli ollut ennen saunaa toppahousut jalassa lumitöissä ja kävelyllä. Hän julkaisi punkista kuvan luontoaiheisessa Facebook-ryhmässä, jossa arvuuteltiin asiaa pilke silmäkulmassa.

– Siellä vitsailtiin, olinko shortsit jalassa ulkoilemassa.

Pakkasella harvoin kohdataan punkkeja

Professori Ilari Sääksjärvi Turun yliopiston biodiversiteettiyksiköstä kertoo MTV Uutisille, että tutkijoiden mukaan puutiaiset saattavat aktivoitua lämpötilan ollessa noin viisi astetta.

– Punkki on varmaan ollut sellaisessa paikassa, missä on ollut lämpötila tarpeeksi korkea.

– Aurinkoinen paikka voi olla riittävä sellaiseen, sillä lämpötila on nyt sahaillut aika reilusti.

Sääksjärven mukaan ei kuitenkaan ole mahdollista, että punkki olisi oleillut talven ajan Rimhasen kotona. Vastaavanlaiset tapaukset eivät ole yleisiä.

– Ei näitä usein kohtaa, mutta tosiaan lämpötila on vaihdellut aika reilustikin viime aikoina.

Katso ylhäällä olevalta videolta, minkälainen Karoliinan säärellä ollut ”mysteeri-punkki” oli!

Lue myös:

    Uusimmat