Espoo-Suursaari Race purjehdittiin viikonloppuna

Avomeripurjehdus, kuva: Tomi Hakola
Avomeripurjehdus, kuva: Tomi HakolaMTV3
Julkaistu 13.06.2005 10:04

Viikonlopun aikana purjehdittiin Euroopan kolmanneksi suurin avomeripurjehduskilpailu Espoo-Suursaari Race. Perjantaista sunnuntaihin kestävästä kilpailusta on tullut jo todellinen massatapahtuma – ilmoittautuneita veneitä oli tänä vuonna 156 ja purjehtijoita yli 1000. Purjehduskilpailussa kierretään Venäjän puolella sijaitseva Suursaari.

Ensimmäisenä veneenä kisan maalissa oli kilpailun ainoa monirunkovene, Juha-Pekka Jousijärven kipparoima trimaraani s/y Trou noir joka ylitti maaliviivan Espoon Pentalassa lauantaina kello 20.13. Purjehdittu aika oli 23 tuntia ja 3 minuuttia.

- Kilpailussa ei ollut muuta tavoitetta kuin olla ensimmäisenä veneenä maalissa. Kundit uhosivat ennen starttia, että paukku otetaan. Olivat sanojensa takana, kertoi tyytyväinen kippari Jousijärvi.

Kilpailun nopeimman yksirunkoisen veneen tittelin voitti tänä vuonna jo kolmannen kerran peräkkäin venäläinen 53-jalkainen s/y Anna. Venettä kipparoi Alexander Koulikov. Anna käytti tänä vuonna radan kiertämiseen 24 tuntia 6 minuuttia 12 sekuntia. Tasoituksien jälkeen he sijoittuivat omassa luokassaan 18.sijalle.

Viisi nopeinta venettä maalissa ennen tasoituksia olivat:

1. M-93, Trou Noir, Juha-Pekka Jousijärvi (purjehdittu aika 23 tuntia 3 minuuttia)

2. RUS-931, Anna, Alexander Koulikov (purjehdittu aika 24 tuntia 6 minuuttia 12 sekuntia)

3. FIN-9665, Luna, Harri Roschier (purjehdittu aika 24 tuntia 53 minuuttia 37 sekuntia)

4. FIN-19294, Aquavit, Tor Lundström (purjehdittu aika 25 tuntia 18minuuttia 9 sekuntia)

5. FIN-, Alfa Romeo, Jani Lehti (purjehdittu aika 25 tuntia 22 minuuttia 11 sekuntia)

Lopputulokset:

IMS1 (21 venekuntaa)

1. FIN17090, Alfa Romeo    Jani Lehti
2. FIN100037, Xanta Maria  Anders Nordström
3. FIN14501, Tiiamari      Jukka Nieminen

IMS2 (14 venekuntaa)

1. FIN9363, Tetu IV    Juho Kari
2. FIN9661, Astraia    Jussi Pietinalho
3. FIN9699, Xilia      Leif Nordström

IMS3 (10 venekuntaa)

1. FIN7510, FiftyFun        Tom Finell
2. FIN107, Tarantella IV    Leif Ramm-Schmidt
3. FIN1499. Minnamari       Tapani Juva

LYS1 (18 venekuntaa)

1. FIN3939, Tiira           Timoleon Caravitis
2. FIN31415, Jipii Again    Timo Kotilainen
3. FIN569, Fortuna          Markku Damski

LYS2 (16 venekuntaa)

1. FIN7181, Marielle        Hannu Pesonen
2. FIN5764, Maremoiselle    Rolf Therman
3. FIN7313, Unnukka III     Tapio Uimonen

LYS3 (23 venekuntaa)

1. FIN4004, Crescendo    Kari Lehtonen
2. FIN5291, Falco        Teuvo Lybeck
3. FIN4247, Adar         Matti Ahonen
 
LYS4 (26 venekuntaa)

1. FIN7465, Mary         Atte Stambej
2. FIN736, Demokratia    Ville Voltti
3. FIN2830, Merihukka    Tapio Tallgren

X-99 (5 venekuntaa)

1. FIN8186, X-Zoom          Henrik Andersson
2. FIN9853, Blue Venture    Patrik Bäck
3. FIN7850, Vinca           Markku Hentinen

(MTV3)