Espanjassa kadonneen Jennan kohtalo puhuttaa suomalaisia

Espanjassa Fuengirolassa oudosti kadonneesta 18-vuotiaata Jenna Lepomäestä ei ole saatu kesäkuun lopun jälkeen mitään uutta tietoa. Mystistä katoamistapausta on pohdittu Etelä-Espanjassa lähinnä suomalaisten kesken.

- Tapausta ei ole vatvottu paikallisessa mediassa, toki siitä mainittiin alussa, kertoo UusiFuengirola-lehden päätoimittaja Antti "Pizza" Pekkarinen.

Tytön äiti teki Lepomäestä katoamisilmoituksen Länsi-Uudenmaan poliisille sen jälkeen, kun nuoreen naiseen ei saatu enää yhteyttä. Lepomäki ei ole käyttänyt puhelintaan tai pankkitiliään katoamispäivän jälkeen.

Espanjan poliisi ja Euroopan poliisi eli Europol tutkivat juttua kadonneen etsintänä. Keskusrikospoliisin yhdyshenkilö Madridissa tekee voitavansa espanjalaisen viranomaiskoneiston lomassa.

- Yhdysmies pyrkii aktivoimaan toimintaa ja tekee minkä pysyy, kertoo rikoskomisario Juha Tompuri Länsi-Uudenmaan poliisilaitokselta.

Antti "Pizza" Pekkarinen ei muista, että viimeisen seitsemän vuoden aikana olisi suomalaiselle lomailijalle käynyt vastaavaa katoamista.

- Täällä on erittäin hyvin vartioitu kaikki. Espanja on EU-maa, missä on vahvat poliisivoimat. Mutta toki aina kun ollaan turismin kanssa tekemisissä, sinne pesiytyy rikollisuutta, Pekkarinen sanoo.

Poliisi muistuttaa, että tapauksessa ei ole ilmennyt mitään rikokseen viittaavaa, joka edellyttäisi rikostutkintaa.

Facebookiin on perustettu useita ryhmiä Jenna Lepomäen löytämiseksi. Ryhmien kuvauksessa kerrotaan, että Jenna oli tehnyt ennen katoamistaan rikosilmoitukseen ystävistään, joiden luona hän oli vierailemassa Fuengirolassa. Ystävät olivat suomalaisia miehiä.

Jenna Lepomäkeä on etsitty aikaisemminkin. Omaiset ja kurikkalaisen Nuorisokoti Nummelan henkilökunta etsivät Lepomäkeä vuonna 2008, kun hän jätti palaamatta koulusta.

Lue myös:

    Uusimmat