Espanjan maanpaossa ollut ex-kuningas palasi kotimaahansa – hallitus vastustaa yöpymistä kuninkaallisessa palatsissa

Juan Carlos lähti vuonna 2020 omaehtoiseen maanpakoon korruptiosyytösten siivittämänä.

Korruptiosyytösten ryvettämä Espanjan entinen kuningas Juan Carlos on palannut maanpaosta vierailulle kotimaahansa. Hän lensi torstai-iltana yksityiskoneella Luoteis-Espanjassa sijaitsevaan Vigoon, ja hänen oli tarkoitus yöpyä ystävänsä luona Sanxenxossa.

Maanantaina entinen kuningas matkustaa Madridiin tapaamaan vaimoaan Sofiaa, poikaansa kuningas Felipeä ja muita perheenjäseniään, minkä jälkeen hänen on määrä palata Abu Dhabiin.

Espanjalaismedian mukaan maan hallitus vastustaa jyrkästi sitä, että Juan Carlos yöpyisi vierailullaan kuninkaallisessa palatsissa.

–  Kuka tahansa, joka palaisi maahamme samanlaisen rekisterin kanssa kuin Juan Carlosilla, tulisi heti rajan ylitettyään pidätetyksi ja syytetyksi, tviittasi hallituksessa oleva vasemmistolainen Podemos-puolue.

Maksanut verorästejä yli 5 miljoonan edestä

Juan Carlos luopui kruunustaan poikansa hyväksi vuonna 2014. Vuonna 2020 hän ilmoitti lähtevänsä omaehtoiseen maanpakoon Arabiemiraatteihin. Hän on perustellut maanpakoaan sanomalla, että "tietyt yksityiselämän tapahtumat menneisyydessä ovat aiheuttaneet julkisia seurauksia".

Maanpaon taustalla olivat korruptioepäilyt, joiden mukaan Juan Carlos olisi vastaanottanut lahjuksia kymmenien miljoonien eurojen edestä. Lisäksi hänen on syytetty vältelleen veroja, joita hän tosin on maksanut myöhemmin valtiolle yli viisi miljoonaa euroa.

Espanjalainen sanomalehti El Pais kirjoitti torstaina pääkirjoituksessaan, että ex-kuninkaan vierailun esteet eivät niinkään ole oikeudellisia, vaan eettisiä.

–  Ei ole enää mitään laillista tai oikeudellista syytä estää emerituskuningasta matkustamasta Espanjaan, mutta on lukuisia eettisiä syitä, jotka selittävät hälinän, joka tästä on aiheutunut, lehti kirjoitti.

Sveitsi lopetti korruptiotutkinnan viime vuonna

Joulukuussa 2021 Sveitsin syyttäjäviranomaiset kertoivat lopettaneensa yli kolme vuotta kestäneen korruptiotutkinnan Juan Carlosia vastaan. Tutkinnan taustalla oli epäily, jonka mukaan kuningas olisi saanut vuonna 2008 liki 90 miljoonan euron lahjuksen Saudi-Arabiaan rakennettavan nopean junaratayhteyden urakan varmistamisesta espanjalaiselle konsortiolle.

Syyttäjien mukaan Saudi-Arabiasta Sveitsiin siirretyn rahasumman ja luotijunayhteyttä koskevan sopimuksen välistä kytköstä ei voitu tutkimuksissa riittävästi varmistaa.

Lue myös:

    Uusimmat