Esko Roineelle ja Maria Ylipäälle rahakas palkinto

Näyttelijät Esko Roine ja Maria Ylipää saivat perjantai-iltana tunnustusta panoksesta musiikkiteatterin tekemiseen.

Helsingin Kaupunginteatterissa jaettiin perjantai-iltana järjestyksessään kolmatta kertaa Musiikkiteatterin Ensi Linja -tunnustuspalkinto, joka myönnetään ansioituneelle musiikkiteatterin tekijälle. Perjantaina 5000 euron arvoisen palkinnon pokkasivat pitkän linjan suomalaisnäyttelijät Esko Roine ja Maria Ylipää.

Esko Roine on myötävaikuttanut suomalaiseen kulttuurielämään jo vuodesta 1966, jolloin hän aloitti näyttelemisen Oulun Kaupunginteatterissa. 68-vuotias kulttuuripersoona on pitkän uransa aikana esiintynyt eri teatterimuodoissa ja työskennellyt muun muassa Tampereen Työväen Teatterin teatterinjohtajana.

Laulaja-näyttelijä Maria Ylipää on nuoresta iästä huolimattaan ehtinyt tehdä nimeä usealla kulttuurisektorilla. 30-vuotias kulttuuripersoona on teatterilavojen lisäksi nähty useissa elokuvissa ja televisiosarjoissa.

Lisäksi 2000 euron arvoisen Ensi Linja -kannustuspalkinnon sai Samuel Harjanne.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat