Mainos

Esitys: Yrityksille Yle-vero tuloksen perusteella

Eduskunnan valtiovarainvaliokunta esittää, että yhteisöiltä perittävä Yle-vero muutetaan määräytymään liikevaihdon sijasta yrityksen tuloksen perusteella.

Pienimmiltä yrityksiltä Yle-veroa ei perittäisi lainkaan. Alarajalla 50 000 euron vuositulossa vero olisi 140 euroa, ja se nousisi tasaisesti tuloksen kasvaessa. Enimmillään yritys maksaisi Yle-veroa 3 000 euroa vuodessa.

Valtio, kunnat ja seurakunnat sekä asunto-osakeyhtiöt vapautetaan Yle-verosta.

Yhteisöiltä kerätään Yle-veroa eduskuntaryhmien tekemän sopimuksen mukaisesti 22 miljoonaa euroa.

Valtiovarainvaliokunnan verojaoston puheenjohtajan Sampsa Katajan (kok.) mukaan valiokunnassa tunnustetaan, että Yle-vero kohtelee yhteisöjä epätasa-arvoisesti riippuen yhteisömuodosta tai toimialasta. Siksi valiokunta pitää tärkeänä, että sen vaikutuksia, veroneutraalisuutta ja sosiaalista oikeudenmukaisuutta seurataan.

Yksityishenkilöiden maksettavaksi tulevaan Yle-veroon ei esitetä muutoksia. Vuonna 2013 käyttöön tulevan vero on 0,63 prosenttia tuloista, kuitenkin enintään 140 euroa.

(STT - MTV3)

Mainos

Lisää aiheesta

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.