Kohublondi Marika Fingerroosin elämä on muuttunut melkoisesti raskauden myötä. Hän ei kaipaa humalanhuuruisia julkkisjuhlia, vaan viihtyy aviomiehensä Jani Ollilan ja vatsassa potkivan vauvan kanssa Jyväskylässä.
Marika kertoo Viihdeuutisille onnellisena, että tuntee jo vauvan potkut.
– Olen 19. viikolla. Noin kaksi viikkoa sitten Jani tunsi ensimmäistä kertaa vauvan potkun. Se oli aivan ihanaa, Marika iloitsee.
– Tunsin noin kolme viikkoa sitten, että vauva alkoi touhuta. Tuntui kuin vatsassa olisi liikkunut ilmakuplia. Olin jo aiemmin huolissani, että miksi vauva ei jo liiku. Neuvolassa kuitenkin toppuuteltiin, että kaikki on kunnossa, hän kertoo.
Vauvavatsa on vielä pieni
Marikan raskausaika on sujunut hyvin.
– Aluksi oli etova olo, mutta en kuitenkaan oksentanut kertaakaan. Nyt olo on ollut todella hyvä, hän sanoo.
Vauvamasu on kasvanut hieman, mutta raskaus ei näy vielä selkeästi.
– Käytän tietysti hieman löysempiä vaatteita, mihin tutut ovat kiinnittäneet huomiota. Eräässä työtehtävässä jouduin avaamaan samppanjapulloja ja pitämään lasia muodonvuoksi kädessäni. Tilaisuuden jälkeen hyppäsin auton rattiin, mistä yksi asiakkaista kauhistui. Hän luuli, että olin koko illan juonut, Marika nauraa
Marika on aiemmin ollut tuttu näky Helsingin julkkiskekkereissä. Raskaus on luonnollisesti muuttanut bileprinsessan elämäntapoja.
– En kaipaa bileitä, eikä tee yhtään mieli alkoholia, Marika sanoo.
Raskauden myötä hän on joutunut luopumaan rakkaasta harrastuksestaan.
– Tietysti hoidan edelleen hevosia. Olen käynyt myös rauhallisella ratsastuslenkillä, joista tosin luovun piakkoin. Ravaamisesta ja esteiden hyppimisestä olen jo luopunut. Jani on myös ollut aika tarkka, etten tee mitään liian extremeä, Marika sanoo.
Hän kertoo viimevuotisen keskenmenon kummittelevan takaraivossa.
– Jonkun mielestä raskaana ollessa voisi nauttia esimerkiksi yhden saunaoluen, mutta minä en uskalla. Jos jotain tapahtuisikin, syyttäisin itseäni. Stressaan aika paljon, vaikka äiti, Jani ja kaikki ovat yrittäneet rauhoitella mielikuvitustani. Stressaaminen johtuu varmasti osaksi viimevuotisesta keskenmenosta, joka jätti syvät haavat, Marika kertoo.
Vauvan sukupuoli selviää pian
Marikalla ei ole ollut kummallisia mielitekoja raskauden aikana, mutta hän on alkanut syödä terveellisemmin.
– Olen syönyt huomattavasti enemmän omenoita. Hedelmät ovat maistuneet paljon paremmalta kuin aiemmin. Minulle ei ole ainakaan vielä tullut lisäkiloja, mutta niitä ehtii vielä karttua. En ota raskauskiloista paniikkia, Marika sanoo.
Marikalle ja Janille selviää ensi viikolla, onko uusi perheenjäsen tyttö vai poika.
– Menemme rakenneultraan ensi viikolla. Haluamme ehdottomasti tietää kumpi siellä vatsassa vipeltää, Marika sanoo.
(MTV3)