Eroottiset enemmistöt: Mihin ryhmään sinä kuulut?
Eroottisista vähemmistöistä tietävät kaikki, mutta mikä onkaan se eroottisen enemmistön alaryhmä, johon sinä kuulut? Kari Heusalan kolumni saattaa auttaa sinua löytämään todellisen seksuaalisen identiteettisi. Oletko kömpelys, ilonpilaaja vai piilohomo?
Ruotsalainen psykologi Jan C. Bouman kokosi 1960-luvulla yhteen eroottiset enemmistöt. Mielestäni idea on hauska, koska yleensä aina puhutaan vain eroottisista vähemmistöistä. Boumanin luettelo on tosin jo vanha ja osa nimikkeistöstäkin on ajan saatossa muuttunut, mutta katsotaan silti, mihin erilaisiin kasteihin enemmistöt on laitettu.
Impotentit
Boumanin mukaan impotenssi (nykyisin erektiohäiriö) on järkyttävä murhenäytelmä. Impotenssi on elämistä ilman valtaa. Impotentti joutuu olemaan 24/7 suunnattoman taakan alla, jota eivät edes raha, julkinen tunnustus tai sosiaalinen työ voi keventää. Impotentit muodostavat Boumanin mukaan yhden suurimmista enemmistöryhmistä.
Tämä todellakin pitää paikkansa, mikäli on uskominen kaikkiin niihin tutkimuksiin, joissa erektiohäiriöstä kärsivien miesten lukumäärää on pyritty selvittämään. Boumanin mukaan naiset kulkisivat jatkuvasti lempeä ja lämmin hymy huulillaan, jos he tietäisivät kuinka epävarmoja, turvattomia ja ahdistuneita miehet sukupuolisuuteen liittyvissä asioissa ovat.
Frigidit
Frigidi eli kylmä nainen (frigidi on terminä nykyisin poistettu) ontuu Boumanin mukaan eteenpäin kaikilla elämän aloilla. Kylmyys ja voimattomuus ovat koko ihmisen leimana. Boumanin mukaan on synti ja häpeä, että naisten seksuaalista kylmyyttä esiintyy. Hän on kyllä tasapuolisuuden nimissä samaa mieltä myös impotenssista.
Boumanin mukaan on kauheaa olla yhdessä naisen kanssa, joka vain makaa kuin härski silli eikä ole asiassa millään tavalla mukana.
Vaginistit
Vaginismi on emätinkouristus, jonka uhreiksi tuhannet naiset ovat joutuneet. Boumanin mukaan nainen pelkää kuollakseen ottaa miehen elimen sisäänsä ja sulkee siksi itsensä niin, että emätin on mennyt takalukkoon. Boumanilla on erittäin hauska idea, jonka avulla vaginismi voitaisiin ennaltaehkäistä. Jo peruskoulun ala-asteella tulisi esittää sukupuoliyhdyntä siten, että penis on pieni lapsi, joka etsii suojaa varmimmasta ja turvallisimmasta olemassa olevasta tyyssijasta. Moinen ehdotus ei vain taitaisi mennä läpi opetusministeriössä.
Itseskelijät
Itseskelijät ovat itsetyydytystä harrastavia ihmisiä. Boumanin mukaan kaikista miehistä itseskelijöitä on 99 prosenttia ja naisista valitettavasti vain 96–97 prosenttia. Boumanin mukaan loput pelaavat pasianssia tai ratkaisevat ristisanatehtäviä.
Itseskely on taidekäsityötä eli sovellettua taidetta, jonka vuoksi sitä ei voi verrata yhdyntään. Nykyisin osa eroottisesta enemmistöstä harrastaa myös niin sanottua kaukoitseskelyä eli puhelinseksiä.
Kohteistajat
Kohteistajiin kuuluvat niin kaupallinen seksi kuin kirkkokin. Boumanin näkemyksen mukaan kumpainenkin ryhmä myrkyttää naisia aliarvioivalla näkemyksellään. Myös lukemattomat miehet syyllistyvät tähän. Kyse on siis naisen kohtelemisesta toisarvoisena henkilönä.
Bouman lataa tässä kohtaa nasevaan tyyliinsä, että mies on vain rassukka, joka yrittää kätkeä tunne-elämänsä köyhyyden kohteistavan naiskäsityksen alle. Näin vaalien alla moni vallankahvaan pyrkivä nainen on Boumanin kanssa varmasti samaa mieltä väitteestä, jonka mukaan yhteiskunta on mätä, jos sekä hallituksessa että eduskunnassa on vähemmän kuin 50 prosenttia naisia.
Puritaanit
Bouman korostaa, että puritaaneilla ja pornografian tuottajilla ei ole mitään olennaista eroa. Pornografit tirkistelevät avaimenreiästä ja saavat siitä nautintonsa. Puritaanitkin kurkkivat, mutta toteavat näyn olevan syntinen ja kamala ja kurkkaavat uudestaan. Boumanin mukaan puritaanit ovat kiihkoilijoita, jotka tuomitsevat asioita, joista heillä ei ole harmaintakaan aavistusta.
Ja jälleen Bouman sivaltaa raskaalla kynällä, sillä hän uskaltaa kirjoittaa, että Herramme olisi pitänyt käydä psykoanalyysissa, jotta hänelle olisi selvinnyt, mitä humaanisuus tarkoittaa. Koska tätä laiminlyöntiä ei pystytä korjaamaan, pitäisi Boumanin mukaan jumaluusoppineiden, moralistien ja heidän kaltaistensa turvautua tähän käsittelyyn. Näin väkevää tekstiä siis tuotettiin 1960-luvulla.
Ilonpilaajat
Ilonpilaajia voivat olla Boumanin perusteella vaikkapa professoreita, toimistojen johtajia tai viisastelevia päivälehtien toimittajia. Ilonpilaajille emätin on pelkkä elin, johon mies purkaa itsensä ja siitin vastaavasti pelkkä erittämislaite. Ilonpilaajien mielestä sukupuolielämä ottaa koville, eikä sitä sen vuoksi jaksa tehdä kuin lauantaina, jotta sunnuntaina saa levätä. Ilonpilaajien motto on: "Ilottomuus ennen kaikkea". Välillä kyllä itsestäkin tuntuu, että jotkut ottavat seksiin liittyvät asiat aivan liian tosissaan ja naama kurtussa.
Piilohomoseksualistit
Bouman väittää, että kaikki ruotsalaisessa kansankodissa olisivat voineet olla homoseksualisteja tai lesbolaisia. Tämänhän me suomalaiset olemme aina tienneet. Ruotsalaiset eivät toki kaikki kuitenkaan ole homoja, koska Boumanin mukaan yhteiskunnallisten tekijöiden paine, uskonnon antamat vaikutteet ja perinteiden mahti ovat estäneet seksuaalisen suuntautumisen samaa sukupuolta kohtaan. Boumanin väitteen mukaan piilohomot ovat viileitä, idealistisia, syyllisyydentunteiden rasittamia ja yhteiskunnan painetta pelkääviä henkilöitä, jotka irvailevat julkihomojen kustannuksella.
Tirkistelijät
Tirkistelijät voidaan Boumanin mukaan jakaa karkeasti kahteen eri ryhmään. Ensimmäisessä ryhmässä ovat tuottajatirkistelijät, jotka tuottavat tirkisteltävää materiaalia kuten esimerkiksi lehtiä tai nykyisin vaikkapa tosi-tv-sarjoja. Sitten on niitä, jotka kuluttavat materiaalia.
Bouman vertaa iltapäivälehtien otsikoita prostituoituihin, jotka kuljeskelevat kaduilla ja houkuttelevat asiakkaita. Boumanin mukaan iltapäivälehtien toimittajat ovat paljon pahempia kuin ikkunoista tirkistelijät, koska kaikki kirjoitukset ja juorut tapahtuvat älyllisen toiminnan verhoon naamioituneina. Kirjoittajat ovat aina loukkaamattomia, mutta uhrit eivät voi puhua puolestaan. Uhrin sanat vääristellään ja hänelle asetetaan röyhkeitä kysymyksiä ja hänet alennetaan pelkäksi kohteeksi.
Tirkistelevää materiaalia kuluttavasta ihmisryhmästä Bouman on sitä mieltä, että mikäli näiden ihmisten sukupuolielämä olisi terveellä pohjalla, jos heillä olisi herkkiä ja reheviä eroottisia suhteita, he lakkaisivat ahmimasta saastuttajien nuuskimistuotteita. Tällöin meidän ei tarvitsisi törmätä Boumanin mukaan siihen surkeaan romantiikkaan, jota epärealistiset ja tunteettomat nyyhkykirjoittajat suoltavat.
Epähygieeniset
Epähygieeniset ovat valtaisa eroottinen enemmistö. Boumanin mukaan jokainen fyysisesti epähygieeninen ihminen on samalla sielullisesti epähygieeninen. Ja mitä epähygieeniset ihmiset sitten Boumanin mukaan ovat? He ovat niitä, jotka eivät peseydy, eivät käytä hienpoistoaineita, eivät vaihda terveyssiteitä riittävän usein, päästelevät vapaasti kaasujaan, röyhtäilevät vasten kanssaihmisen kasvoja, eivät viitsi huolehtia suunsa hygieniasta, kaivelevat nenäänsä, kättelevät tahmealla kädellä ja jättävät sytyttämättä tulitikun käytyään WC:ssä. Kuulutko sinä joukkoon?
Kömpelykset
Tällä Bouman tarkoittaa ylipainoisia ja heikkokuntoisia ihmisiä. Hänen mielestään huonokuntoinen ihminen ei voi ryhtyä sukupuolileikkeihin tekemättä itseään naurettavaksi. Bouman kirjoittaa jykevästi, että liiallinen syönti johtaa lihavuuteen ja tämä taas aiheuttaa sen, että kuuluu armottomasti kömpelysten ryhmään. Boumanin mukaan lihavat ihmiset ovat aina onnettomia, eivätkä voi käyttää hyväkseen rakkautta rakkaana leikkinä.
Toivottavasti joulun aikana mössötetyt kinkut rosolleineen ovat jo haihtuneet energiana ilmaan, ettei vain satu kuulumaan kömpelyksiin. Mikäli ei, niin silloin kannattaa liittyä esimerkiksi Maikkarin Keventäjiin.
Hutiloitsijat
Hutiloitsijat ovat niitä, jotka eivät suostu käyttämään mitään ehkäisyä. Boumanin mielestä hutiloitsijat ovat veltto ja vastuuntunnoton eroottinen enemmistö. Luulenpa, että varsinkin Väestöliitossa ollaan asioista vahvasti samaa mieltä.
Mielikuvituksettomat
Mielikuvituksettomat henkilöt eivät toimi sängyssä lainkaan, vaan toimivat vanhan tutun tavan mukaan. Boumanin mukaan mielikuvituksettomat henkilöt harrastavat sukupuolisuutta, kuin se olisi urheilua tai kauppaa määrätyllä tavalla. Sukupuolielämän mahdollisuudet nähdään vain yhdellä ainoalla tavalla.
Rakkaudettomat
Rakkaudettomat henkilöt ovat tuomitut elämään kylmässä ja vetoisessa maailmassa, jossa he törmäävät vain suljettuihin oviin. Rakkaudettomilla Bouman tarkoittaa ihmisiä, jotka asettavat aina itsensä ja materian muiden edelle. Ja näitähän meillä nykyisin riittää, maailmassa, jossa miljoonaoptiot ovat ainoa tavoiteltu asia. Boumanin mukaan rakkaudettomat ihmiset elävät ihmisiä täynnä olevassa maailmassa, mutta vailla kanssaihmisiä. Ihmiset ovat rakkaudettomille vain välikappaleita saada itselleen kaikki mahdollinen ja mahdoton.
Teksti: Kari Heusala
Lähde: Jan Bouman, Eroottiset enemmistöt
Kuvat: Shutterstock
Uusimmat
-
07:21
Rahapulaisen opiskelijan älynväläyksestä kasvoi kansainvälinen bisnes – näin käy käytettyjen muumimukien kauppa!
-
07:00
Tuomas Iisalon unelmakauden huipennus kolmen voiton päässä – satumainen nousu Euroopan huipulle: ”Ei tätä kukaan tällä tavalla suunnitellut”
-
06:49
Washington Post: Ukrainan vastahyökkäys on alkanut – MTV seuraa sotaa
-
06:47
Helsinki Biennaali kokoaa huipputaidetta jo toistamiseen – tätä näyttelyssä on luvassa!
-
06:42
Video: Ukraina on menettänyt ensimmäisen Leopard 2 -panssarivaunun
-
06:31
Dramaattinen nousu! Florida avasi voittotilinsä NHL-finaaleissa
-
06:30
MTV:n testi paljasti autokoulun teoriakokeen kompastuskivet: Näihin kysymyksiin tuli enemmän vääriä kuin oikeita vastauksia
-
06:30
Itäistä Suomea uhkaa liikennemotti: Siltatyö voi sotkea junaliikenteen, kaaoksen kruunaavat Saimaan kanavan sulku ja vaakalaudalla olevat lennot
-
06:15
Maria Ohisalo MTV:n erikoishaastattelussa: Politiikka painottumassa enemmän henkilöihin kuin asioihin – "Keskitytään henkilökohtaisiin asioihin, jotka eivät kuulu laajemmalle yleisölle"
-
06:02
Veitsimies uhkasi hoitavansa todistajan peräkonttiin, jos tämä ei puhu käräjillä toivotulla tavalla: "Tuut näkemään mitä vasikoille käy"
-
06:02
Kari Jalosta prässätään rajusti Tshekissä – kiekkopäättäjät kuulivat suomalaista, sitten iskettiin lisävaatimus
-
05:44
Vapaaehtoisten meripelastajien kausi alkanut vilkkaammin kuin viime vuonna
-
05:44
Näin suomalaiset huijaavat vakuutusyhtiöitä, yleisintä "plussaaminen" – "Perämoottorin lisäksi hävinnyt koko autotalli"
-
05:42
USA:n ulkoministeri Blinken suunnittelee matkaa Kiinaan
-
05:38
Salaisia asiakirjoja kartanossaan säilönyt Trump kertoo saaneensa asiasta syytteen: "En ikinä olisi uskonut"
-
05:31
Syyttäjä: Kuljetusyhtiöltä huijattiin satojatuhansia perusteettomilla laskuilla
-
05:20
EU:ssa historiallinen sopu maahanmuutto- ja turvapaikkapolitiikasta: Lue, mikä muuttuu
-
23:32
EU-maat pääsivät historialliseen sopuun maahanmuutto- ja turvapaikkapolitiikasta vuosien väännön päätteeksi
-
23:18
IAEA: Zaporizhzhjan ydinvoimala saa yhä jäähdytysvettä Kahovkan padon tekoaltaasta – MTV seurasi sotaa
-
23:02
Aftonbladet: Ruotsin poliisi pidätti kolmikon, jota on etsitty Suomessa tehdyistä huumerikoksista
-
Lataa lisää