Ranska 2008. Ohjaus: Arnaud Desplechin. Käsikirjoitus: Desplechin, Emmanuel Bourdieu. Kuvaus: Eric Gautier. Leikkaus: Laurence Briaud. Musiikki: Gregoire Hetzel. Pääosissa: Mathieu Amalric, Catherine Deneuve, Chiara Mastroianni, Jean-Paul Roussillon, Anne Consigny, Melvil Poupaud, Emmanuelle Devos, Laurent Capelluto. Kesto: 150 min.
Perhejoulusta kehkeytyy rakastettava painajainen ranskalaisen Arnaud Desplechinin iskevässä draamassa, joka sai maailmanensi-iltansa keväällä Cannesin filmijuhlilla.
Eräs joulutarina on kertomus Vuillardin perheen yhteisestä juhlapyhien vietosta, jota varjostaa Junon-äidin (ylväs Catherine Deneuve) harvinainen verisairaus. Joulujuhlaa synkentää itse asiassa moni muukin asia menneisyyden haamuista aina nykyhetken vakavaan eripuraan.
Perheen poika Henri (uusimman Bondin pahiksena nähty loistava Mathieu Amalric) on elämässään epäonnistunut juoppo, joka ei ole kuuteen vuoteen jutellut Elisabeth-siskonsa (Anne Consigny) kanssa. Velipojan liian monta kertaa pinteestä pelastanut sisar ei ole antanut Henrin olla missään tekemisissä oman perheensä kanssa.
Äidin tarvitsema apu kokoaa sekalaisen seurakunnan jälleen saman katon alle. Vanhemmat Junon ja Abel (Jean-Paul Roussillon) toivottavat lapsensa Henrin, Elisabethin ja Ivanin (Melvil Poupaud), Ivanin vaimon Sylvian (Deneuven ja Marcello Mastroiannin hehkeä tytär Chiara Mastroianni) ja serkun Simonin (Laurent Capelluto) tervetulleeksi lapsuuden kodin suojiin. Mukaan mahtuu myös Henrin uusi naisystävä, teräväkatseinen ja temperamentikas Faunia (Emmanuelle Devos).
Vuillardit ovat lievästi sanottuna moniongelmaista sakkia. Kauan sitten kuolleiden muisto kirvelee yhä mieliä. Vuosia sitten tehtyjen päätösten jossittelu painaa sydänalaa ikään kuin ne olisi sinetöity vasta eilen. Kaiken tämän Desplechin höystää liialla viinillä, ruoalla, seksillä ja lääkkeiden sekakäytöllä.
Tavasta, jolla ohjaaja-käsikirjoittaja kaiken tämän tekee, huokuu suurta rakkautta ja elämänuskoa. Sensaationhakuiseksi sitä ei voi parhaallakaan tahdolla kutsua, vaikka se saattaa siltä kuulostaa. Eräässä joulutarinassa on huomattavan paljon elähdyttävää sydäntä, vaikka sen lyönnit tuntuvat raskailta myös katsojan rintakehässä.
Eräs joulutarina on ylenpalttinen tunteiden, muistojen, musiikin ja kätkettyjen intohimojen maaninen kollaasi. Toisaalta se tavoittaa myös joulunajan tutun tapahtumattomuuden. Hitauden, jolla tunti toisensa jälkeen täyttyy ylensyönnin ja -juonnin puudutuksessa. Ääniraidalla soi free jazzia à la Cecil Taylor ja Charles Mingus; kamera kietoo kuvat tuon tuosta vanhanaikaisiin iiris-lähikuviin.
Koko ajan puhutaan – kuten ranskalaisten elokuvien tapa on – ihmissuhteista, elämästä ja kuolemasta. Dialogi virtaa vapaan assosiaation periaatteella johtopäätöksestä toiseen, vaikkei mikään ole pysyvää, kaikkein vähiten vanhempien ja lasten väliset suhteet.
Hetkeksikään elokuva ei silti vaivu synkkyyteen, vaan epätoivon joutomaalta löytyy toivon kipinä itse kullekin. Hillitön huumori versoo routaisista suhteista ja epätäydelliset ihmiset saavat kukin mieleisensä elämän lahjan. Rakkaus on ja pysyy, vaikka väittäisimmekin toisin, kommentoi Desplechin perhettä uusien alkujen kynnyksellä.
Teksti: Outi Heiskanen