Eppu Normaali antaa kasvonsa yllättävälle hankkeelle

Eppu Normaali -solisti Martti Syrjä
Julkaistu 15.05.2014 17:00

MTV VIIHDE

Eppu Normaali on lähtenyt mukaan vaatebisnekseen.

Suomirockin legenda Eppu Normaali tullaan tulevana kesänä näkemään keikkalavojen ohella yllättävissä yhteyksissä, sillä yhtye on lyöttäytynyt yhteen Suomen menestyneimpiin muotisuunnittelijoihin lukeutuvan Paola Suhosen kanssa.

Ivana Helsinki -vaatemerkistä tunnettu Suhonen kertoi MTV.fille työn alla olevasta kesän mallistostaan.

– Teeman nimi on Provinssi ’87 ja siinä mennään todella kasareihin maisemiin. Olen aikanaan liftannut sinne ja se on ollut mulle legendaarinen nuoruuden kokemus, Suhonen paljastaa.

Innoittajana on toiminut 80-luvun lopun kesä ja suomirockin suurimpiin lukeutuva legenda.

– Itseasiassa tehdään yhteistyötä Eppu Normaalin kanssa, mikä on ihan loistavaa!

Luvassa on muun muassa lekittelevällä otteella toteutettuja bändin keulahahmo Martti Syrjän kuvilla varustettuja t-paitoja.

Eppu Normaali aloittaa kesän keikkailunsa juhannuksena. Kesän aikana bändi tullaan näkemään myös muun muassa Ilosaarirockissa, Tammerfest-tapahtumassa, Seinäjoen Vauhtiajoissa ja Tuurin Miljoonarockissa.

Tuoreimmat aiheesta

Musiikki