Poliisi etsii keski-ikäistä miestä puolisonsa murhasta epäiltynä Porissa. Henkirikosepäily tuli ilmi eilen, mutta teosta epäiltyä miestä ei ole vielä tavoitettu.
Poliisi tiedotti henkirikosepäilystä aiemmin ja kertoi, että sai tiedon tapahtuneesta sunnuntai-iltapäivällä, kun poliisille tehtiin ilmoitus yksityisasunnosta löytyneestä vainajasta Porin Pormestarinluodon kaupunginosassa.
Tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Antti Alitalo kertoo nyt, että henkirikoksesta epäillään keski-ikäistä miestä, jota ei ole toistaiseksi tavoitettu. Epäillyn henkirikoksen uhri on kyseisen miehen puoliso, keski-ikäinen nainen.
– Epäilty on keski-ikäinen mies, lähempänä viittäkymmentä, Alitalo täsmentää.
– Poliisin käsityksen mukaan kyse on ollut perheensisäisestä väkivallanteosta, hän sanoo.
Tapausta tutkitaan murhana, sillä poliisin käsityksen mukaan tekoon liittyy suunnitelmallisuutta.
Poliisi: Miehestä ei vaaraa ulkopuolisille
Tutkinnanjohtaja Alitalo ei toistaiseksi kerro tarkempia yksityiskohtia epäillyn rikoksen yksityiskohdista tai esimerkiksi tekotavasta.
Alitalon mukaan epäillyn kiinni saamiseksi on tehty runsaasti töitä, mutta toistaiseksi mies jatkaa pakoaan.
– Aktiivisia toimenpiteitä tehdään koko ajan.
Poliisi ei usko, että miehestä on vaaraa ulkopuolisille.
Poliisi on aiemmin kertonut, että tapaukseen liittyviä etsintöjä on tehty ainakin Porin Linnansillan alueella.