Enter testaa: Zalman Digitheatre 6

Aiemmin lähes pelkkiä PC:n tuuletinratkaisuja valmistanut korealainen Zalman on lähtenyt monipuolistamaan tuotevalikoimaansa varsin yllättävään suuntaan, sillä yhtiön repertuaariin kuuluvat nykyisin myös kuulokkeet. Aivan tavallisista luureista ei kuitenkaan ole kysymys, sillä Digitheatre 6 –kuulokkeet on tarkoitettu nimenomaan PC:n yhteyteen ja ne kykenevät aitoon kuusikanavaiseen äänentoistoon.

Kuulokkeissa on kuusi erillistä kaiutinelementtiä, jotka sijaitsevat korvan ympärillä samaan tapaan kuin kotiteatterin kaiuttimet kuuntelijan eri puolilla. Kotiteatterista poiketen keskikaiutinten puheääni kuuluu kahdesta etuelementistä, mutta tilavaikutelma säilyy tästä huolimatta hyvin. Toiston tasapainoon saamiseksi on äänikortin voimakkuus- ja tasapainoasetuksiin kuitenkin luultavasti puututtava, sillä ainakin testikoneessa elokuvien dialogi oli oletusasetuksilla vaimentunutta.

Äänenlaatu on sekä stereo- että monikanavatoistossa kohtuullista luokkaa, ja etenkin peliäänien kuuntelu on Zalmaneilla mieluisaa, sillä bassoa niistä irtoaa kylliksi. Kunnollisten kaiutinten tasoiseen äänen ympäröivyyteen kuulokkeet eivät yllä, mutta stereomalliin verrattuna eron huomaa selvästi sekä elokuvissa että peleissä.

Zalmanit soveltuvat myyntipakkauksesta purettuina ainoastaan PC:n yhteyteen, sillä kotiteatterilaitteisiin kytkemistä varten tarvitaan valmistajan oma, noin sadan euron hintainen liitäntäboksi. Tämä on hieman harmillista, sillä laitteen riittävän pitkä johto sekä mukava, tukeva rakenne sallisivat hyvin käytön muuallakin kuin PC:n ääressä. Erityistä kiitosta ansaitsee pääpannan antelias säätövara, joka riittää taatusti isopäisimmillekin.

Tietyistä puutteista huolimatta Digitheatre 6:tta ei missään tapauksessa voi sanoa pettymykseksi. Tärkein syy tähän on maltillinen noin 50 euron hinta, mihin nähden tilaäänen laatu on positiivinen yllätys. Hifitasoa Zalmaneilta ei tietenkään voi odottaa, mutta mikäli haluaa nauttia oikeasta surround-äänestä ilman kaiutinsijoittelun hankaluuksia, on Digitheatre 6 käytännössä lähes ainoa todella toimiva vaihtoehto. Laitetta edustaa Amertronics Oy, jonka puhelinnumero on (09) 682 3100.

Lue myös:

    Uusimmat