Ennätyskylmää Keski- ja Etelä-Euroopassa

Vuosikymmeniin kylmin sää piti yhä tänään Keski- ja Etelä-Eurooppaa kourissaan. Itävallassa pakkasta on ollut 25 astetta, Moldovassa 27 astetta ja Pohjois-Italiassa 30 astetta. Tänään oli lauhempaa, mutta loppuviikoksi on luvassa jälleen lunta ja pakkasta.

Pariisissa luisteltiin Eiffelin tornin lähellä - yhtä kylmää oli viimeksi 34 vuotta sitten. Enemmän kuin iloa pakkasista on ollut haittaa: kylmyys ja lumi ovat surmanneet yli 90 ihmistä ja sekoittaneet liikenteen pahoin eri puolilla Manner-Eurooppaa. Pahiten ovat kärsineet kodittomat ja vanhukset - suurin osa pakkaseen kuolleista on heitä. Yksistään Romaniassa on kuollut 20 koditonta ja Ranskassa lähes 10. Myös Puolassa kylmyyden kerrotaan vaatineen kuolonuhreja päivittäin.

Lumivyöry surmasi Turkissa kuusi lasta ja Georgiassa kaksi aikuista. Saksan moottoriteillä sankka lumentulo tukki tiet monin paikoin. Myös juna- ja lentoliikenne myöhästeli. Lufthansa peruutti 40 vuoroa. Pahin tilanne oli Frankfurtin kentällä. Saksan jokiliikenne oli pysähdyksissä, sillä joet olivat jäätyneet. Pohjois-Saksan satamat pidettiin avoinna jäänmurtajien avulla.

Italiassa pakkasta oli 20 astetta ja maan keskiosa oli lumen peitossa. Tuhannet autoilijat joutuivat istumaan kaksi tuntia jonossa Rooman pohjoispuolella, sillä tie oli 15 kilometrin matkalta jään peitossa. Jopa Venetsian laguuni jäätyi. Sardinialaisen supermarketin katto romahti lumen painosta. Myös Espanjan pohjoisosissa oli lunta ja pakkasta. Etelässä Andalusiassa oli tulvien vuoksi 50 tietä suljettuna liikenteeltä.

Kaukasuksella 300 yhä lumivyöryn eristäminä

Kolmisensataa ihmistä oli tänään jo neljättä päivää eristyksissä maantiellä ja neljä kilometriä pitkässä tunnelissa Kaukasuksen vuoristossa Pohjois-Ossetiassa. Osa lumivyöryn saartamiksi jääneistä saatiin pelastetuiksi eilen.

Uudet lumivyöryt haittasivat pelastustöitä tänään, jolloin lunta oli poistettu valtatieltä jo 19 kilometrin matkalta. Pelastustyöntekijät pystyivät kuitenkin viemään jalan ruokaa ja lämpimiä vaatteita loukkuun jääneille. Uutistoimisto Itar-Tass kertoi, että tunnelissa syntyi kaksi lasta, joista toinen kuoli kylmyyteen.
(STT-AFP-DPA-Reuter)

Lue myös:

    Uusimmat