Ennakko: Kärppävahti kaipaa voittoja

Petri Koivisto, kuva:Lehtikuva/Seppo Samuli
Petri Koivisto on hoitanut ykkösvahdin tehtävät tyylikkäästi, kuva:Lehtikuva/Seppo Samuli
Julkaistu 12.10.2010 10:11

Kärpät pelaa tiistaina Hämeenlinnassa. Oululaisten maalivahti Petri Koivisto uskoo ottelun ratkaisevaksi elementiksi avauserän ensimmäisiä minuutteja.

Kärppien peli on parantunut sitten ensimmäisten otteluiden, mutta silti tulokset ovat heilahdelleet laidasta laitaan lokakuunkin aikana. Viimeisestä neljästä ottelusta Kärpät on voittanut kaksi ja hävinnyt kaksi. Koivisto kaipaakin joukkueeltaan tasaisuutta.

- Alussa meillä tökki maalinteko, mutta nyt olemme pystyneet petraamaan sitäkin osa-aluetta. Suoritustaso ei ole ailahdellut, mutta nyt tarvitaan voittoja, Koivisto sanoo.

Koivisto uskoo, että yksi syy väsyneisiin otteisiin voi löytyä ennen kautta pelattavasta European Trophystä.

- European Trophy voi olla yksi syy, sillä jouduimme pelaamaan siellä kovia pelejä juuri ennen liigan alkua ja ehkä avainpelaajiamme peluutettiin puhki, Koivisto pohtii.

Kolmatta kauttaan Kärpissä pelaava veräjänvartija uskoo, että tiistaisen HPK-ottelun ratkaisevat elementit ovat otteluun valmistautumisessa ja avauserän ensimmäisissä minuuteissa.

- Minulle henkilökohtaisesti HPK-ottelut ovat olleet aina kovia pelejä, joissa laukauksia satelee ja vastustajalla on pahoja paikkoja. Ensimmäisen erän alku, ja se miten pystymme valmistautumaan otteluun ovat todella tärkeässä osassa. Tulimme maanantaina Hyvinkäälle, käymme täällä aamujäällä ja sitten keskittyminen siirtyy illan otteluun, Koivisto kertoo.

Seuraa häntä: Ville Viitaluoma, HPK

Viitaluoma on kerännyt 11 pistettä kymmenessä ottelussa, mutta viimeisessä kahdessa pelissä ei tehopisteisiin ole merkitty kuin yksi maalisyöttö. Kauden alussa pelatussa vierasottelussa Kärppiä vastaan Viitaluoma nakutti kaksi syöttöä, mutta Kärpät voitti 4-3.

HPK-Kärpät-voiton avaimet

Uusiutunut HPK on esittänyt ilta toisensa jälkeen entistä parempia otteita. Myös Kärpät on löytämässä paremman vireen ja se alkaa näkyä tuloksissa. Kamil Krepsin johtama viisikko nousee tässä ottelussa vihdoin odotetulle tasolle.

MTV3.fi-tulosveikkaus: Kärpät janoaa voittoa, sillä 11. sija on kaikkea muuta kuin tyydyttävä. Kärpät pystyy ottamaan 4-2-voiton ennen kaikkea tiiviillä viisikkopuolustuksella.

KalPa-Ässät-voiton avaimet

KalPa ei ole vakuuttanut tämän kauden kotiotteluissaan. Viidestä kotiyleisön edessä pelatusta ottelusta tuloksena on vain yksi voitto. Sitä vastoin Ässät on viihtynyt vieraissa, sillä neljästä pelistä peräti kolme on päättynyt voittoon. KalPa haluaa kuitenkin täydet pisteet ja parantaa sarjasijoitustaan.

MTV3.fi-tulosveikkaus: Kun omat pojat eivät ole vastanneet huutoon odotetunlaisesti, on KalPa turvautunut kokeneisiin ulkomaalaisiin. Slovakkitähden Robert Petrovickyn odotetaan olevan vastaus maalintekoon ja Pavel Brendlin toivotaan parantavan otteitaan. KalPa vie 5-2.

Tappara-Lukko-voiton avaimet

Lukon ottelut kärkiporukoita vastaan jatkuvat. Viime viikolla JYP ja HIFK olivat parempia, mutta KalPa kaatui kotiluolassa. Tappara konttasi Pelicansille ja JYP:lle, mutta nousi voittoon Kärppiä vastaan. Päivän vire ratkaisee ottelun, josta on lupa odottaa viihdyttävää peliä molemmilta joukkueilta.

MTV3.fi-tulosveikkaus: Joukkueiden avauskohtaamisen tulos 6-2 ei anna oikeaa kuvaa joukkueiden välisistä mittasuhteista. Lukko on yksi sarjan parhaista vierasjoukkueista ja parhaana päivänään raumalaiset pystyvät haastamaan kenet tahansa. Tällä kertaa tulos on 3-4.

TPS-Ilves-voiton avaimet

TPS on luisunut todelliseen syöksykierteeseen, sillä peräti 10 viime ottelua on päättynyt tappioon. Turkulaisseuran on yksinkertaisesti pakko puristaa ottelusta voitto. Nyt jos koskaan tulos on tärkeämpi kuin tyyli, millä voitto irtoaa.

MTV3.fi-tulosveikkaus: TPS katkaisee tappioputkensa ja Ilves kaatuu 3-2.

Tuoreimmat aiheesta

Jääkiekko