Ennakko: Kääntyykö Kärppien kurssi?

Oskari Korpikari, Kärpät. Kuva: Lehtikuva
Oskari Korpikari, Kärpät. Kuva: LehtikuvaLehtikuva
Julkaistu 13.03.2010 09:34

Mikko Haapakoskella on tänään edessään ensimmäinen ottelu Kärppien päävalmentajana, kun Ässät saapuu kyläilemään Raksilan halliin. Panosta riittää molemmilla joukkueilla, Kärpät pyrkii kuuden sakkiin ja Ässät kymmenen parhaan joukkoon.

- Emme me voi alkaa miettiä sitä, mitä Kärpissä on tapahtunut. Tämä peli on todella tärkeä molemmille joukkueille, joten nyt on keskityttävä oman pelin parantamiseen, Ässien puolustaja Mikko Palomäki sanoo.

Sekä Kärpillä että Ässillä on takanaan kaksi tappiollista ottelua. Maaleja molemmat joukkueet ovat saaneet aikaan noissa kamppailuissa vain yhden. Maalinteko onkin se asia, johon molemmissa leireissä on jouduttu kiinnittämään huomiota.

- Täytyy vain yksinkertaistaa omaa pelaamista. Kaikki laitetaan peliin joukkueen eteen, Palomäki huomauttaa.

Joukkueiden edellisen kohtaamisen Ässät vei nimiinsä Porissa 2-0 –lukemin.

Seuraa häntä: Mikko Palomäki, Ässät

Mikko Palomäki on Ässien peruspakkeja, jolla tämä kausi ei ole vielä tehopisteitä tuonut. Oululaislähtöinen puolustaja ehti aikoinaan edustaa Kärppiä kolmen ja puolen kauden ajan, mutta tehollisesti parhaat pelit tulivat muutama vuosi sitten SaiPan riveissä.

Kärpät-Ässät – voiton avain

Haapakosken debyytti

Oulun Raksilassa kaikki katseet kohdistuvat Kärppien penkin päähän. Mikko Haapakoskella on nyt näytön paikka. Ässät on jo pariin otteeseen tällä kaudella Kärppiä rankaissut, joten nöyrällä mielellä isännät saavat peliin lähteä. Pavel Rosan paluu on Kärpille iso asia.

MTV3.fi-tulosveikkaus: Valmentajanvaihdos auttaa usein muutaman kierroksen. Kärpät hyödyntää hetkensä ja voittaa 5-2.

HIFK-HPK – voiton avain

Ilman paineita

HIFK ja HPK pääsevät iltapäivän otteluun ilman sen suurempia paineita. Mikäli mitään suuria yllätyksiä ei päätöskierroksilla tule, niin HIFK:n sijoitus runkosarjassa on neljäs ja HPK:n viides. HPK:lla on takanaan maukas voitto Lukosta eilisillalta. HIFK sen sijaan hävisi tiistaina kuuman koitoksen KalPaa vastaan.

MTV3.fi-tulosveikkaus: Tähän mennessä keskinäiset pelit ovat päättyneet kotivoittoihin, trendi jatkuu, HIFK voittaa 3-1.

Ilves-TPS – voiton avain

Mitä vain voi tapahtua

Ilves pelasi tiistaina kauden parhaan pelinsä, kun Ässät kaatui 7-1. Suurta lohtua tuosta murskavoitosta ei ollut, sillä karsijan paikka on jo varma. Toisaalta juonen löytyminen tuli sinänsä oikeaan aikaan, että karsintapeleihin on helpompi lähteä. Mitä vain voi sattua TPS:n vieraillessa Hakametsän hallissa. Vieraat tarvitsevat pinnoja varmistaakseen kuudennen sijansa.

MTV3.fi-tulosveikkaus: Jos Ilves kohtaisi aina TPS:n, niin pistesaalis olisi täysin toisenlainen. Voitto tulee jälleen, nyt 5-3.

JYP-Jokerit – voiton avain

Jokerit haastajan roolissa

Jokerit on pelannut viime kierroksilla tasaisia otteluita ja sellaista on myös helppo ennustaa täksi illaksi Jyväskylän Hippokselle. JYP sai pelinsä rullaamaan torstaina SaiPaa vastaan ja illan isännät hamuavat edelleen runkosarjan piikkipaikkaa. Jokerit on niukasti pudotuspeliviivan yläpuolella, joten jokainen lisäpiste tulisi tarpeeseen.

MTV3.fi-tulosveikkaus: Jyrki Välivaara palaa JYP:n puolustukseen ja tuo siihen lisää jykevyyttä. Jokerikärjet tylsyvät 3-1 –tappioon.

KalPa-Blues – voiton avain

Kumman voittoputki katkeaa?

Sekä KalPa että Blues lähtevät iltapäivän vääntöön kolmen ottelun voittoputkessa. Isäntäjoukkue on tällä hetkellä kuumin suosikki runkosarjan voittajaksi, kun vieraat taasen tasapainottelevat pääsystä kymmenen parhaan ryhmään. KalPa hakee edelleen ketjukoostumuksia jatkopelejä silmällä pitäen, olisiko tänään joitain kokeiluja luvassa?

MTV3.fi-tulosveikkaus: Molempien joukkueiden maalivahdit ovat olleet vireessä, joten vähämaalinen peli luvassa. KalPa voittaa 2-1.

Lukko-Tappara – voiton avain

Saako Tappara otetta Lukosta?

Lukko voi viime aikojen esityksillään unohtaa haaveet runkosarjan voitosta ja Tappara saa miettiä rantapallojen hankkimista, mikäli otteet eivät parane. Toisaalta Tapparan parhaat pelit ovat sijoittuneet vieraskaukaloihin ja tänään pelataan Rauman Äijänsuolla. Lukkoa painaa takuulla eilinen niukka HPK-tappio.

MTV3.fi-tulosveikkaus: Janne Ojasen ja Steve Guollan puuttuminen näkyy Tapparan pelissä. Lukko hoitaa pinnat kotiin 4-3.

SaiPa-Pelicans – voiton avain

Kummallakaan ei varaa hävitä

Pelin henki on Lappeenrannassa selvä. Tätä peliä ei saa hävitä tai kesäloma saattaa kutsua hyvinkin pian. SaiPa on ajautunut parin tappion putkeen, Pelicans sai putkensa poikki torstaina Tapparan kustannuksella. Latausta tulee Kisapuistossa takuulla löytymään ja ylivoimapeli noussee ratkaisijan asemaan.

MTV3.fi-tulosveikkaus: Kahdesti nämä joukkueet ovat jo tällä kaudella jatkaneet Lappeenranssa peliä jatkoajalla, Niin nytkin, varsinainen peliaika 2-2.

Tuoreimmat aiheesta

Jääkiekko