Emil Ruusuvuori otti jättiläismäisen voiton Miamin Masters-turnauksessa

Suomen Emil Ruusuvuori on ottanut yllätysvoiton Saksan Alexander Zverevistä tenniksen Miamin Masters-turnauksen miesten kaksinpelin 2. kierroksella. Ruusuvuori voitti parituntisen ottelun kolmessa erässä erin 1–6, 6–3, 6–1.

Zverev on tenniksen maailmanlistalla sijalla seitsemän, kun taas Ruusuvuori on sijalla 83. 21-vuotias Ruusuvuori ja 23-vuotias Zverev pelasivat vastakkain ensimmäistä kertaa. Miamin Mastersissa Zverer oli kolmossijoitettu.

Voitto vie Ruusuvuoren Miamin turnauksen kolmannelle kierrokselle.

Zverev oli vahvempi ensimmäisessä erässä, mutta toisessa erässä Ruusuvuori alkoi saada juonesta kiinni.

–  En tiedä miten sain käännettyä ottelun. Ensimmäisessä erässä en tuntenut oloani hyväksi, mutta toisessa erässä aloin löytää peliäni ja loppua kohden pelasin todella hyvää tennistä. Yksi urani kovimmista voitoista, kertoi Ruusuvuori kenttähaastattelussa Suomen Tennisliiton tiedotteen mukaan.

Ruusuvuori pelaa toista kertaa urallaan Masters-tasolla ja eteni nyt ensimmäistä kertaa kolmannelle kierrokselle. Kolmannella kierroksella vastassa on Ruotsin Mikael Ymer, jonka sijoitus maailmanlistalla on 95:s.

Lue myös:

    Uusimmat