Viranomaiset eivät ole enää perillä siitä, millaisia pornovideoita markkinoilla liikkuu, katsoo lakkautetun valtion elokuvatarkastamon entinen johtaja. Eläkkeellä olevaa Matti Paloheimoa kuultiin tänään todistajana korkeimman oikeuden erikoisessa käsittelyssä markkinoille päässeisiin väkivaltapornovideoihin liittyen.
Nykyisin kyse on itsesääntelystä, Paloheimo sanoi oikeudelle.
Vuoteen 2011 valtion elokuvatarkastamo seurasi pornovideomarkkinoita ilmoitusvelvollisuuden kautta. Kaikki aikuisviihdevideot piti ilmoittaa tarkastamolle, joka yritti löytää joukosta kiellettyä väkivaltapornoa.
Tarkastamo lakkautettiin ja tilalle tuli mediakasvatus- ja kuvaohjelmakeskus. Meku ei enää kerää aikuisviihteestä kuin lukumäärätietoja.
– Nykyisin videoiden valvonta on vain jälkivalvontaa, joka on poliisin vastuulla. Luulen, että poliisin resurssit ovat heikot.
Paloheimon mukaan kukaan viranomainen ei tiedä mitä levitetään ja mitä on tarjolla.
Pitääkö kauppiaan katsoa videot?
KKO:n käsittelemässä jutussa on kyse reilusta paristakymmenestä videosta, jotka poliisi takavarikoi firman liikkeestä Helsingistä 2008. Käräjäoikeus tuomitsi videokauppiaan sakkoihin, mutta hovioikeus vapautti hänet syytteestä. Jutussa on kyse siitä pitäisikö kauppiaan itse tarkistaa pornovideot ennen niiden asettamista myyntiin vai riittikö se, että ne ilmoitettiin elokuvatarkastamon rekisteriin.
Laki kieltää väkivalta-, lapsi- ja eläinpornon. Väkivaltapornon määritelmää ei laissa ole, vaan se on muokkautunut elokuvatarkastamon linjausten perusteella.
Kuusi liikettä, 20000 videota
Videokauppiaalla oli tekoaikaan 2008 kaikkiaan kuusi liikettä eri kaupungeissa ja niissä yhteensä noin 20000 eri videota myynnissä tai vuokrattavana. Keskuspaikka oli Tampereella, jonne videot tilattiin ja jaettiin sitten eteenpäin liikkeisiin. Vuosittain myyntiin tuli yli tuhat uutta nimikettä.
– Videot ilmoitettiin tarkastamon järjestelmiin Tampereelta. Emme tilanneet sellaisia videoita lainkaan joiden kuvauksessa luki pain (tuska), slave (orja) tai rape (raiskaus), kauppias kertoi oikeudessa.

