Elisa laskutti liikaa verkkonsa käytöstä

Elisa logo
Elisa logoYhtyneet
Julkaistu 26.06.2001 23:10(Päivitetty 29.06.2001 22:52)

Elisa Communications on Kilpailuviraston mukaan käyttänyt määräävää markkina-asemaansa lainvastaisesti. Kilpailuviraston mukaan yhtiö on perinyt kilpailijoiltaan liian korkeita maksuja verkkonsa käytöstä.
Lisäksi Elisa syrjinyt Jippii Groupia maksukäytännöllään. Kilpailuvirasto katsoo Elisan vaikeuttaneen kilpailijoidensa toimintaa markkinoilla kahden internetin puhelinpalvelunsa osalta.

Palvelut ovat halvat internetin kautta soitettavat lähipuhelut ja kiinteätaksainen internetpuhelu, jolla voi soittaa rajattomasti iltaisin ja viikonloppuisin. Niitä voi käyttää ainostaan Elisan verkon kautta. Kilpailevat operaattorit ovat joutuneet ostamaan palveluiden tuottamiseen tarvittavat yhteenliittymäpalvelut Elisalta.

Korkeilla yhteenliitämismaksuillaan yhtiö on voinut kattaa omasta palvelustaan aiheutuvat tappiot. Kilpailijat puolestaan eivät ole pystyneet tarjoamaan vastaavaa kiinteähintaista tuotetta, koska Elisan niiltä perimät maksut ovat olleet selvästi korkeammat kuin itse palvelun hinta.

Kilpailuvirasto totesi lisäksi Elisan syrjineen Jippii Groupia terminointimaksujen maksamisessa. Jippiin ilmoituksen mukaan maksujen aloittaminen tuo sille vuodessa noin viisi miljoonaa markkaa. Elisa on sitoutunut poistamaan kilpailua rajoittaneet hinnoittelukäytännöt heinäkuun alusta lähtien ja aloittamaan Jippiin terminointimaksujen maksamisen.
(STT)