Elinten luovutus tyssää usein henkilökuntapulaan

Elinten luovuttajien määrä ei ole lisääntynyt toivottua tahtia kaikkialla Suomessa. Vuoden 2010 lakimuutos merkitsi sitä, että elinluovutus voidaan aina tehdä, jos vainaja ei ole vastustanut sitä eläessään.

Lakimuutoksesta huolimatta luovuttajia oli viime vuonna saman verran kuin 2010. Muualla maassa luovuttajien määrä kasvoi, mutta Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirissä (Hus) se romahti.

– Totaaliluku pysyi samana, koska piirissä luovuttajien määrä laski rajusti. Hus on iso miljoonapiiri, ja se vaikuttaa kovasti, sanoo elinsiirto- ja maksakirurgian ylilääkäri Helena Isoniemi.

Hänen mukaansa elinten luovutus tyssää usein henkilökunnan ja sopivien tilojen puutteeseen. Luovuttaja tarvitsee intensiivistä hoitoa, kunnes elimet on irrotettu.

Tänä vuonna tilannetta on saatu Husissa korjattua, mikä on hyvä uutinen elinsiirtoa odottaville.

– Mahdollisuudet ovat hyvät, että mennään yli 300 elinsiirron, Isoniemi uskoo.

Kaikki elinsiirtoleikkaukset tehdään Helsingissä. Viime vuonna niitä oli 275. Yhdestä luovuttajasta saadaan keskimäärin kolme elinsiirtoa.

Kaikkiaan uutta elintä jonottaa noin 350 potilasta. Heistä suurin osa tarvitsee uuden munuaisen.

(MTV3- STT)

Lue myös:

    Uusimmat