Mainos

Elenia nostaa jälleen sähkönsiirtohintaa – korotus keskimäärin 6,5 prosenttia

Sähköverkko Elenia korottaa sähkönsiirtohintaa. Elenian siirtohinta nousee syyskuun alusta keskimäärin 6,5 prosenttia. Elenia nosti sähkönsiirtomaksuja viimeksi elokuussa 2018.

Korotusta perustellaan esimerkiksi sähköverkon uudistamisella säävarmaksi.

– Säävarman sähköverkon uudistaminen etenee vastaamaan asiakkaiden, yhteiskunnan sekä sähköjärjestelmän muuttuvia tarpeita, sanoo Elenia Oy:n toimitusjohtaja Tapani Liuhala.

– Kauan sitten rakennettu ilmajohtoverkko on tullut tai on tulossa käyttöikänsä päähän. Tämän vuoksi sähköverkko on uusittava joka tapauksessa, Liuhala jatkaa.

Elenian investoinnit sähkönjakelun varmuuteen ylittävät miljardi euroa

Elenia aloitti säävarman verkon rakentamisen jo vuonna 2009. Elenian viimeisen vuosikymmenen ajan jatkuneet investoinnit sähköverkkoon ylittävät miljardi euroa. Se on merkinnyt yli 10 000 henkilötyövuotta Kanta- ja Päijät-Hämeeseen, Pirkanmaalle, Keski-Suomeen sekä Etelä- ja Pohjois-Pohjanmaalle.

Tänä vuonna yhtiö investoi sähkönjakelun varmuuteen reilut 145 miljoonaa euroa. Säävarmaa sähköverkkoa yhtiö uudistaa vuoden aikana yli 3 000 kilometriä.

– Toteutamme yhteiskunnan asettamat vaatimukset aikataulussa. Säävarman osuus 72 000 kilometrin verkostamme lähestyy 50 prosenttia. Vuonna 2028 verkostamme on maan alla 75 prosenttia.

Sähköverkko on suunniteltava, rakennettava ja ylläpidettävä rajutkin säät kestäväksi. Vuoden 2028 jälkeen myrskyjen tai lumikuormien sähkökatko ei saa asemakaava-alueella ylittää 6 uutta tuntia ja muualla 36 tuntia.

Esimerkkejä hinnankorotuksen keskimääräisistä vaikutuksista verolliseen siirtohintaan kuukausitasolla

  

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja