Elävää pintaa design-seinälevyillä

Kiinnitimme seinään sarjan taulumaisia sisustuspaneeleja. Tämä design-seinälevy on varsin poikkeuksellinen ja antaa mahdollisuuksia moneen erilaiseen ratkaisuun: seinään kiinnitetään leveä metallikehys, johon puolestaan voidaan kiinnittää mitä moninaisimpia levyjä, jotka sopivat eri tyylisiin sisustuksiin.

Levyissä on erilaisia värejä ja kuoseja; myös puunsyytä jäljitteleviä. Niiden molemmat puolet on kuvioitu, yleensä eri tavoin, joten paneelin ulkonäköä on halutessa helppo vaihtaa. Joihinkin levyistä voi myös vaikkapa kiinnittää muistilappuja jääkaappimagneeteilla.

Seinään päätettiin panna yhteensä kuusi paneelia – kolme paneelia kahdessa päällekkäisessä rivissä. Kipsilevypintaiseen seinään piirrettiin kevyellä kädellä apumerkit ja kehykset kiinnitettiin tavallisilla, kipsilevyyn sopivilla kiinnikkeillä. Sitä ennen kehyksen kulmiin pujotettiin valmiiksi takapuolelta pienet 8 mm pultit – levyissä on vastaavassa kohdassa reiät kiinnitystä varten.

Kun kehykset olivat paikallaan, pintalevyt pujotettiin pultteihin. Pulttien päihin pyöriteltiin sormin koristekiinnikkeet, jotka kiristävät levyn kiinni kehykseen.

Kolmeen kehykseen laitettiin erityinen valoelementti. Sen asentaminen on hyvin helppoa: tehdään vain tarvittavat reiät johtoa varten ja kehykseen kiinnitetään läpikuultava levy. Sähkömiestä tähän ei tarvita.

Lisätietoja:
Design-seinälevyt ja bio-etanolitakka
JAPE Group Oy, Vantaa, Petikko, www.japegroup.com

Lue myös:

    Uusimmat