Marokon Younes El Aynaoui voitti Australian avoimen tennistunauksen neljännellä kierroksella isäntämaan Lleyton Hewittin (kuvassa).
Turnauksen 18. sijoitettu El Aynaoui haastoi ykkössijoitetun Hewittin tiukkaan kisaan. Marokkolainen vei lopulta ottelun kolmen ja puolen tunnin väännön jälkeen erälukemin 6-7 (4-7), 7-6 (7-4), 7-6 (7-5), 6-4.
Kolme ensimmäistä erää päättyivät jokainen katkaisupelin jälkeen jommalle kummalle 7-6. Hewittin kohtalo sinetöityi neljännen erän seitsemännessä pelissä. Erissä 2-1 johtanut El Aynaoui mursi tuolloin australialaisen syötön ja siirtyi 4-3-johtoon. Hewitt sai vielä murtopallon 5-5-tasoitukseen, mutta El Aynaoui piti syöttönsä. Hän vei erän 6-4 ja ottelun 3-1. Marokkolaishaastajan syöttöpeli ja kovat syötöt tylsyttivät Hewittin terän.
Australialainen hämmästeli, että kohtaamisessa nähtiin vain yksi syötönmurto.
-Se todistaa jotain ottelun kiihkeästä luonteesta. Olen tietysti pettynyt, että minä olin pelaajista se, joka ei pystynyt syötönmurtoon, 21-vuotias Hewitt sanoi ja jakoi kehuja El Aynaouille.
-Minulla oli mahdollisuuteni, mutta hän syötti tänään mahtavasti. El Aynaoui iski palloja rajalinjoille, kun minä en saanut palautuksiini minkäänlaista rytmiä. Maailmanlistan ykkösenä yhtä mittaa yli vuoden pysytellyt Hewitt oli hävinnyt turnauksen kahdessa edellisessä ottelussaan vain seitsemän peliä.
Kotikisan voitto oli Hewittille etukäteen vuoden tärkeimpiä tavoitteita.
- Tällä hetkellä olen erittäin pettynyt. Ehkä parin viikon tai kuukauden päästä, kun pystyn miettimään tätä ottelua uudestaan, voin sanoa taistelleeni niin kovaa kuin pystyin, Hewitt pui pettyneenä.
Australian avointa tennisturnausta koetteli maanantaina poikkeuksellinen kuumuus. Kun elohopea kipusi Melbourne Parkissa alkuiltapäivällä yli 35 asteen, järjestäjät määräsivät otteluja keskeytettäviksi. Vellovan lämpöaallon ja raastavan kosteuden lisäksi kuumuutta ruokkivat Melbournen lähellä riehuvat metsäpalot. Kaupungin yllä leijuu sankka savusumu, joka on peräisin parinsadan kilometrin päästä Victoria-vuoriston tulipaloista. Australian avoimissa ottelujen lämpörajaa on laskettu aiemmasta 38-40 asteesta tänä vuonna 35 asteeseen.
Australialainen on voittanut miesten grand slam -kaksinpelimestaruuden kotikentällään viimeksi 1976. Tuolloin Australiassa juhli Mark Edmondson.
Roddick nousi rotkon reunalta
El Aynaoui selviytyi 13-vuotisella urallaan vasta kolmannen kerran grand slam -turnauksen kaksinpelin puolivälieriin.
-Voittoni taitaa järkyttää suurinta osaa tenniksen seuraajista. Harva tietää minut. Uskoin kuitenkin itseeni koko ottelun ajan, 31-vuotias El Aynaoui tuumi rauhallisesti. Marokkolainen kohtaa puolivälierissä USA:n Andy Roddickin. Tämä nousi neljännellä kierroksella altavastaajan asemasta voittoon kukistettuaan Venäjän Mihail Jutshnin viidessä erässä. Turnauksessa yhdeksänneksi sijoitettu Roddick oli erissä jo 0-2-tappiolla, mutta puristi tarvittavat kolme peräkkäistä erävoittoa. Jutshnilla oli ennen ottelua yliote, sillä hän oli voittanut kaksi edellistä kohtaamista molemmat suoraan kolmessa erässä. Roddick käänsi jatkopaikan itselleen kolmessa tunnissa ja 14 minuutissa.
20-vuotias floridalainen on aiemmin selviytynyt kahdeksan parhaan joukkoon grand slam -kaksinpelissä USA:n avoimissa sekä 2001 että 2002. Saksan Rainer Schüttler selviytyi neljännelle kierrokselle, kun Venäjän kolmossijoitettu Marat Safin luovutti rannevamman takia. Schüttler näytti maanantaina, ettei hänen jatkopaikkansa ollut ansaitsematon. Saksalainen kukisti USA:n James Blaken erin 3-1 ja jatkaa puolivälieriin. Schüttler ylsi kahdeksan parhaan joukkoon grand slam -kaksinpelissä urallaan ensimmäistä kertaa.
Turnauksessa 31:nneksi sijoitettu Schüttler kohtaa keskiviikkona Argentiinan David Nalbandianin (10). Argentiinalainen joutui tekemään töitä kaikki viisi erää ennen kuin Sveitsin Roger Federer kukistui.
Australian avoin mestaruuskilpailu
Kaksinpelin 4. kierrosta:
Miehet:
Younes El Aynaoui Marokko (18)-Lleyton Hewitt Australia (1) 6-7 (4-7), 7-6 (7-4), 7-6 (7-5), 6-4,
David Nalbandian Argentiina (10)-Roger Federer Sveitsi (6) 6-4, 3-6, 6-1, 1-6, 6-3,
Andy Roddick USA (9)-Mihail Jutshni Venäjä (25) 6-7, (4-7), 3-6, 7-5, 6-3, 6-2,
Rainer Sch ttler Saksa (31)-James Blake USA (23) 6-3, 6-4, 1-6, 6-3.
Naiset:
Serena Williams USA (1)-Eleni Daniilidou Kreikka (18) 6-4, 6-1
Anastasia Myskina Venäjä (8)-Chanda Rubin USA (10) 4-6, 6-4, 6-1
Meghann Shaughnessy USA (25)-Jelena Bovina Venäjä (20) 5-7, 6-2, 6-4
Kim Clijsters Belgia (4)-Amanda Coetzer Etelä-Afrikka (19) 6-3, 6-1,
(MTV3-STT)