Liikenneturvallisuus ja etenkin jalankulkijoihin vaikuttavat seikat ovat nousseet esille koulujen alkamisen myötä. Autoilijoiden on erityisen tärkeää noudattaa nopeusrajoituksia ja liikennevaloja koulujen läheisyyksissä ja kaupunkialueilla.
Liikenneturvan teettämän kyselytutkimuksen mukaan yhdeksän kymmenestä autoilijasta pitää punaisia päin ajamista vakavana liikennerikkomuksena. Sitä pidetään pahempana asiana kuin esimerkiksi 15 km/h ylinopeutta. Tästä huolimatta punaisia päin ajetaan Liikenneturvan seurantatietojen mukaan noin joka seitsemäs kerta valojen vaihtuessa.
– Tulos on sikäli kuvaava, että ylinopeus on usein punaista päin ajamisen syynä. Ylinopeudella tai väärällä tilannenopeudella ajettaessa ajaudutaan tilanteisiin, joissa ei ennätä havainnoida liikennetilanteita ja reagoida valojen vaihtumiseen, jolloin päädytään ajamaan punaisia päin, Liikenneturvan yhteyspäällikkö Marko Nieminen toteaa.
Monissa kaupungeissa on siirrytty jalankulkijoiden turvallisuuden parantamiseksi 30 km/h nopeusrajoituksiin. Jalankulkijan selviytymismahdollisuudet heikkenevät huomattavasti, mikäli törmäys tapahtuu yli 40 km/h nopeudella. Tämän vuoksi nopeusrajoitusten noudattaminen on erityisen tärkeää kaupunkialueilla.
Liikenneturva kampanjoi koulujen alun yhteydessä suojatieturvallisuuden puolesta yhdessä autoalan järjestöjäseniensä ja poliisin kanssa. Sosiaalisessa mediassa kampanjaan voi osallistua #sinäteetsuojatien-tagilla.
Kuva: Flickr / jklsrk
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää