Citroënin ranskalaiskuski Sébastien Loeb on kirinyt vahvasti Uuden-Seelannin MM-rallissa. Loeb voitti lauantain kuudesta ensimmäisestä erikoiskokeesta viisi ja kohensi sijoitustaan kokonaiskilpailussa toiseksi.
Loeb on enää 5,1 sekunnin päässä kisaa johtavasta maanmiehestään Sébastien Ogierista. Kuusinkertainen maailmanmestari lähti päivään seitsemänneltä sijalta, ja perjantain ulosajon takia eroa kärkeen oli pitkälti yli minuutti.
Fordin Jari-Matti-Latvala on kolmantena 31,3 sekunnin päässä Loebistä. Toinen Ford-kuski Mikko Hirvonen ajaa kuudentena 57,8 sekunnin päässä kärjestä. Hirvonen tömäytti lauantain ensimmäisellä ek:lla penkkaan, ja törmäyksellä saattoi olla vaikutusta auton ajettavuuteen.
Rallia perjantain jälkeen johtanut Petter Solberg on kärsinyt aura-auton roolista. Norjalainen Citroën-kuski on pudonnut viidenneksi 53,4 sekunnin päähän kärjestä.
Loebin vauhti on ollut lauantain erikoiskokeilla aivan omaa luokkaansa, vaikka ranskalainen on toki hyötynyt lähtöpaikastaan. Maineikkaan Te Akau Coastin erikoiskokeen ensimmäisellä ajokerralla Loeb oli käsittämättömät 22 sekuntia nopeampi kuin toiseksi parhaan ajan saanut Hirvonen. Kun erikoiskoe ajettiin toiseen kertaan, Loeb alitti Ogierin pohja-ajan 14,5 sekunnilla.
Lauantaina ajetaan vielä 4,68 kilometrin pituinen yleisöerikoiskoe Hampton Downsin moottoriradalla. Kilpailu päättyy sunnuntain vastaisena yönä Suomen aikaa.
Koosteet lauantain erikoiskokeilta Katsomo.fin maksullisessa rallipalvelussa:
EK10 | EK11 | EK12 | EK13
| EK14-15 | EK16
Uuden-Seelannin MM-ralli, tilanne EK 16/21:
1. Sebastien Ogier Citroen 3.03.04,1 2. Sebastien Loeb Citroen +5,1 3. Jari-M. Latvala Ford +31,3 4. Dani Sordo Citroen +45,6 5. Petter Solberg Citroen +53,4 6. Mikko Hirvonen Ford +57,8 7. Matthew Wilson Ford +3.00,7 8. Henning Solberg Ford +5.39,5 9. Jari Ketomaa Ford/S2 +8.00,0 10. Federico Villagra Ford +8.25,0 11. Xavi Pons Ford/S2 +9.09,0 12. Patrik Sandell Skoda/S2 +10.01,6
EK:n 11 nopeimmat (Baker 1, 21,42 km):
1. Loeb 12.45,6 2. Ogier +6,1 3. P. Solberg +8,2 4. Sordo +9,7 5. Hirvonen +11,1 6. Latvala +15,7
EK:n 12 nopeimmat (Te Akau Coast 1, 30,89 km):
1. Loeb 18.08,3 2. Hirvonen +22,0 3. Ogier +27,2 4. Sordo +29,4 5. Latvala +29,6 6. Wilson +42,7 7. P. Solberg +43,4
EK:n 13 nopeimmat (SSS Hampton Downs 1, 4,68 km):
1. Ogier 2.38,3 2. Loeb +0,2 3. Hirvonen +1,3 4. Sordo +1,4 5. Latvala +1,8 6. P. Solberg +2,2
EK:n 14 nopeimmat (New Franklin 2, 20,82 km):
1. Loeb 11.14,5 2. Ogier +10,4 3. Latvala +13,8 4. Sordo +16,3 5. P. Solberg +18,8 6. Hirvonen +21,7
EK:n 15 nopeimmat (Baker 1, 21,42 km):
1. Loeb 12.05,1 2. Ogier +8,7 3. Sordo +12,7 4. Hirvonen +13,3 5. P. Solberg +14,8 6. Latvala +15,0
EK:n 16 nopeimmat (Te Akau Coast 1, 30,89 km):
1. Loeb 17.26,2 2. Ogier +14,5 3. Hirvonen +18,4 4. Latvala +21,7 5. Sordo +25,5 6. H. Solberg +25,7 7. P. Solberg +25,8
Rallin ek-aikataulu (ajat Suomen aikaa):
Pe 7.5.
0.03 EK1: Waipu Gorge (11,09 km)
0.26 EK2: Brooks 1 (13,60 km)
1.19 EK3: Bull 1 (32,56 km)
2.02 EK4: Cassidy 1 (22,20 km)
Huoltotauko (15 min).
4.38 EK5: Springfield (9,87 km)
5.11 EK6: Brooks 2 (13,60 km)
5.59 EK7: Bull 2 (32,56 km)
6.42 EK8: Cassidy 2 (22,20 km)
9.45 EK9: SSS Auckland Domain (1,50 km)
La 8.5.
22.43 (pe) EK10: New Franklin 1 (20,82 km)
23.33 (pe) EK11: Baker 1 (21,42 km)
0.11 EK12: Te Akau Coast 1 (30,89 km)
2.46 EK13: SSS Hampton Downs 1 (4,68 km)
Huoltotauko (15 min).
3.49 EK14: New Franklin 2 (20,82 km)
4.39 EK15: Baker 2 (21,42 km)
5.17 EK16: Te Akau Coast 2 (30,89 km)
6.59 EK17: SSS Hampton Downs 1 (4,68 km)
Su 9.5.
23.38 (la) EK18: Te Hutewai 1 (11,18 km)
0.11 EK19: Whaanga Coast 1 (29,67 km)
Huoltotauko (15 min).
1.51 EK20: Te Hutewai 2 (11,18 km)
2.24 EK21: Whaanga Coast 1 (29,67 km)
(MTV3-STT)