Mutkaton lenkkimakkara maistuu sinapilla höystettynä sellaisenaan, mutta suomalaisten suosikki sopii myös ruoanlaittoon.
Talouden taantuma ei ole juurikaan vaikuttanut lihan kulutuksen kokonaismäärään. Markkinoilta saatujen tietojen mukaan jauhelihan suosio on vahvistunut ja etenkin edullinen makkara käy kaupaksi. Suomen Gallup Elintarviketieto Oy selvitti lihatuotteiden käyttömuutoksia huhtikuun lopussa.
Makkara kuuluu suomalaiseen kesään yhtä varmasti kuin vesisadekin. Kokeile vaihtelun vuoksi valmistaa makkarat itse. Kotitekoiset grillimakkarat valmistetaan yhdistämällä broilerin-, naudan- ja porsaanlihaa. Kesällä kannattaa ehdottomasti kokeilla .
Perinteiset makkaraherkut
Makkarakeitto edustaa suomalaista kotiruokaa parhaimmillaan. Moderni versio makkarakeitosta on valkosipulilla maustettu , johon käytetään lihan lisäksi runsaasti kasviksia.
Uunimakkara on saunaillan ehdoton suosikki. Sami Garamin perinteinenuunilenkkikuorrutetaan juustolla. Fiinimpi täytetään sinihomejuustolla.
Aki Wahlmanin saa potkua chilistä ja makeutta omenasta. Heikon olon tai kiljuvan nälän pelastavat mausteiset makkaraperunat.
Makkarapasta haastaa jauhelikastikkeen
Kotoinen makkara toimii myös pastassa. Makkara-kasvispasta on täyttävää ja edullista kotiruokaa. Kermainen makkarakastike toimii myös pastan lisukkeena.
Kasviksilla höystetty makkarapaistos on perinteistä makkarapannua kevyempi vaihtoehto. Maija Silvennoisen resepti maistuu varmasti myös kauniimmalle sukupuolelle.
Todellinen makkarafani korvaa makaronilaatikon jauhelihan tietysti lenkkimakkaralla. yhdistyy kaksi suomalaisten suosikkiruokaa.
Makkaran kaverit
Tuhdin makkaran lisukkeena maistuu ruokaisa salaatti tai ateriaan keventävä kasvislisäke. Värikäs sopii hyvin grillimakkaran lisäkkeeksi. Kesäinen maistuu myös makkaran lisäkkeenä.
Jos kaipaat makkaran kanssa jotain kevyempää vaihtoehtoa, kokeile raikasta varhaiskaalisalaattia tai mausteista välimeren kasvissalaattia.
Tomaatti-uunilenkki
1 pkt (850 g) lenkkimakkaraa
noin 2 rkl sinappia (Pirkka)
noin 100 g emmentaljuustoa (Pirkka)
3 tomaattia
1 iso sipuli
1/2-1 rkl öljyä
1/2 rkl juoksevaa hunajaa (Pirkka)
ripaus suolaa
ripaus mustapippuria
1 tl oreganoa
Kuori makkara ja leikkaa siihen syvät viillot. Nosta makkara voideltuun uunivuokaan lenkin muotoon. Levitä viiltoihin sinappia.
Viipaloi juusto ja työnnä jokaiseen viiltoon juustoviipale.
Puolita tomaatit ja viipaloi ne. Leikkaa sipulit ohuiksi suikaleiksi. Kuullota sipuleita öljyssä pari minuuttia, mausta ne hunajalla, suolalla ja pippurilla. Kaada sipuliseos makkaran keskelle. Levitä sipuleiden päälle tomaatit ja mausta vielä oreganolla. Paista 200 asteessa noin 25 minuuttia.
Resepti: Ruokakesko
Teksti: MTV3
Kuvat: MTV3 ja Ruokakesko
Uusimmat
-
12:34
Tyrmäävää ylivoimaa: Suomalaiskuski dominoi kisaa Yhdysvalloissa
-
12:29
Luvassa lunta yhä etelämmäksi, Lappiin jopa toistakymmentä senttiä – sitten Suomeen puskevat hurrikaanin jäänteet
-
12:25
Kymmeniä kuoli Israelin öisissä iskuissa Gazaan, uusia iskuja myös Beirutiin – MTV seuraa
-
12:16
Espoossa iso poliisioperaatio: Yksi henkilö otettu kiinni asunnosta
-
12:09
Tarkista talvirenkaasi renkaiden vaihdon yhteydessä – yksi merkintä pitää löytyä, jos haluat käyttää niitä ensi vuonnakin
-
12:00
Mustasaaren venesatamasta löytyi ruumis
-
11:45
Bussi liukasteli tieltä ulos kyljelleen Lofooteilla, poliisi julkaisi kuvan – kyydissä 55 matkustajaa
-
11:40
Näitä paikkoja suosikkinäyttelijä Esko Kovero välttelee: "Olen suojellut itseäni"
-
11:33
Trump palasi rikospaikalle: Näin riemukkaasti salamurhayrityksen näyttämölle nousi myös maailman rikkain mies
-
11:17
Tulikuumaa vettä pulppusi kadulle Vantaalla, yksi loukkaantui, korjaustyöt voivat kestää iltamyöhälle
-
11:04
Kiinan Xi lähetti Kim Jong-unille ystävälliset yhteistyöterveiset
-
11:02
Skibidi? Sigma? Nuorisolla on omat Viljonsa ja Kummelinsa – ja niin sen pitääkin olla
-
10:44
"Uusi Euroopan ennätys" – yli 900 Teslaa välkytti Vermossa poikkeuksellisen valoesityksen
-
10:33
Ohikulkija löysi ruumiin ojasta Vantaalla
-
10:25
Real Madridille jälleen kovia iskuja: Tähti huusi tuskasta kentän pinnassa
-
10:08
Rap-artisti Mercedes ja puoliso Janne Raninen saivat vauvan!
-
09:56
"Hengenlähtö lähellä – ei välitetä mistään": Jukan kamera tallensi, kun kuski oli ajaa hinausauton perään moottoritiellä
-
09:44
Pinaattilettujen makutesti kuumensi tunteita: "Suututtaa"
-
09:44
Tilejä ja rahoja jälleen kadoksissa Nordean pankkipalveluissa
-
09:42
Kenelle Nobelin rauhanpalkinto? Veikkailu käy kuumana ja mahdollisia nimiä useita
-
Lataa lisää