Eduskuntaan uusi valiokunta

Eduskuntaan perustettavan uuden tarkastusvaliokunnan tavoitteena on tuoda merkittävät valtiontaloutta koskevat havainnot nopeammin eduskunnan käyttöön.

Eduskunta haluaa vahvistaa omaa asemaansa valtiontalouden valvonnassa. Tätä varten eduskuntaan aiotaan perustaa uusi tarkastusvaliokunta. Asiaa valmistellut toimikunta luovutti ehdotuksensa puhemies Paavo Lipposelle tänään.

Toimikuntaa johtaneen kansanedustaja Matti Ahteen mukaan tavoitteena on, että eduskunta saisi merkittävät valtion taloudenpitoa koskevat havainnot nykyistä nopeammin käyttöönsä ja pystyisi myös reagoimaan niihin ajoissa.

Uutta perinteiseen valiokuntatyöhön verrattuna olisi se, että tarkastusvaliokunta voisi omasta aloitteestaan ottaa käsittelyyn tärkeinä pitämiään asioita ja saattaa ne myös keskusteltavaksi eduskunnan täysistunnossa. Ajankohtaisiin poliittisiin kiistelyihin valiokunta ei kuitenkaan yleensä puuttuisi.

Ahteen mielestä uusi valiokunta vahvistaisi merkittävästi eduskunnan asemaa taloudellisesti merkittävien asioiden valvonnassa. Tarkastusvaliokunta korvaisi nykyiset valtiontilintarkastajat ja eduskunnan valtiovarainvaliokunnan hallinto- ja tarkastusjaoston.

Tavoitteena on, että uusi valiokunta olisi käytössä vuoden 2007 eduskuntavaalien jälkeen. Järjestely edellyttää perustuslain muuttamista.

Ahteen toimikunnassa uskotaan, että uuden tarkastusvaliokunnan esille nostamat havainnot voisivat virittää enemmänkin mielenkiintoa ja keskustelua. Valtiontalouden jälkikäteisvalvontaa tekevien valtiontilintarkastajien laajat ja lukuisiin eri asioihin puuttuneet vuosiraportit ovat viime vuosina harvemmin synnyttäneet mainittavaa keskustelua.

Senaatin vuokrat sopiva asia tutkittavaksi

Jos nyt ehdotettu tarkastusvaliokunta olisi jo ollut olemassa, se olisi hyvinkin saattanut ottaa arvioitavaksi valtion kiinteistöjä hallinnoivan Senaatti-kiinteistöjen roolin.

- Tämä olisi sopinut erinomaisesti tarkastusvaliokunnan keskusteltavaksi, Ahde sanoi toimikunnan ehdotuksen esittelytilaisuudessa eduskunnassa.

Senaatti-kiinteistöjen esimerkiksi yliopistoilta ja puolustusvoimilta perimiä vuokria on moitittu korkeiksi, minkä vuoksi asiaa on käsitelty eduskunnan useammassakin valiokunnassa. Kansanedustajat ovat kyselleet, onko valtion kiinteistöyhtiö toiminut eduskunnan antamien rajojen puitteissa.

Uudesta valiokunnasta kaavaillaan tavanomaista suppeampaa, mutta asemaltaan vahvaa ja arvovaltaista. Siinä olisi 11 jäsentä ja 6 varajäsentä. Kaikkien eduskuntaryhmien edustajista koostunut toimikunta oli ehdotuksestaan yksimielinen, mikä enteilee muutoksen ripeää käsittelyä.

Tyytyväinen oli myös ehdotuksen vastaanottanut puhemies. Lipposen mielestä uusi valiokunta vahvistaa valtiontalouden jälkikäteisvalvontaa ja luo hyvät edellytykset eduskunnan budjettivallan vahvistamiselle.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat