Eduskunta vetäytyi kesälaitumelle

Eduskunnassa istuttiin tänään viimeinen täysistunto, jonka jälkeen edustajat lehahtivat kesälaitumille.  

Viimeisessä istunnossa hyväksyttiin vuoden toinen lisätalousarvio, joka sisältää 112 miljoonan rahoituksen Talvivaaran toiminnan turvaamiseksi.

Kyseessä on Juha Sipilän (kesk.) hallituksen ensimmäinen lisätalousarvio.  

Oppositiopuolueet SDP, vihreät ja vasemmistoliitto nostivat lisäbudjetin käsittelyn yhteydessä esille työllisyysmäärärahojen lisäämisen kiireellistä tarvetta.

Ne vaativat, että hallitus tuo välittömästi syysistuntokauden alussa eduskuntaan työllisyyttä tukevan lisätalousarvion. Puolueet tekivät ensimmäisen yhteisen vastalauseen hallituksen lisätalousarvioon.  

Seuraavan kerran eduskunta kokoontuu täysistuntoon syyskuun alkupuolella.  

Lue myös:

    Uusimmat