Lykkäämisen taustalla on sosiaali- ja terveydenhuollon pula työvoimasta.
Eduskunta on päättänyt lykätä joulukuulle viime vaalien alla luvattua hoitajamitoituksen nousua 0,7:ään. Aiemmin hoitajamitoituksen oli määrä kiristyä huhtikuussa.
Hoitajamitoituksesta keskusteltiin laajasti neljä vuotta sitten eduskuntavaalien alla.
Joulukuun alusta alkaen ympärivuorokautisessa hoivassa tulee olla vähintään seitsemän työntekijää jokaista kymmentä hoidettavaa kohti.
Tavoitteen saavuttamista porrastetaan siten, että huhtikuun alusta alkaen hoitajamitoituksen tulee olla 0,65.
Eduskunta päätti lykkäämisestä täysistunnossaan keskiviikkona.
Tällä hetkellä tehostetun palveluasumisen hoivakodeissa pitää olla kuusi hoitajaa kymmentä hoidettavaa vanhusta kohden. Mitoituksessa otetaan huomioon vain välitöntä asiakastyötä tekevä henkilöstö.
Ympärivuorokautisen hoivan henkilöstömitoitusta on kiristetty kuluneella vaalikaudella useaan otteeseen.
Hoitajavaje pahentunut nopeasti
Lykkäämisen taustalla on sosiaali- ja terveydenhuollon pula työvoimasta. Hallituksen mukaan on käynyt ilmi, että 0,7 työntekijän mitoitusta ei ole mahdollista saavuttaa kaikissa toimintayksiköissä huhtikuun alkuun mennessä.
