Edis Tatli & Katri Mäkinen

 

Hallitseva nyrkkeilyn kevyen sarjan EM-mestari Edis Tatli, 31, on valmis tekemään täystyrmäyksen tällä kertaa Tanssii Tähtien Kanssa -parketilla. Miehen mielestä ohjelma onkin ”täydellinen”, sillä siinä yhdistyvät kova harjoittelu, isot haasteet ja Suomen paras tv-show – pitkälti samat elementit kuin nyrkkeilykehässä.

Edis on tottunut voittamaan. Hän on ammattilaisurallaan voittanut 31 ottelua, joista yhdeksän tyrmäyksellä. Hävittyjä otteluja on vain kaksi. Edisin tavoite on kristallinkirkas myös tällä kertaa.

– Mä tulen sinne voittamaan, Edis toteaa.

Yhtä lailla kunnianhimoinen ja energinen on Ediksen tanssiopettaja Katri Mäkinen, jonka ura niin tanssijana, opettajana kuin koreografina on pitänyt naisen kiireisenä. Viimeisimpiin uravalloituksiin kuuluu rooli viime kesänä UIT:n Tuhansien ämpärien maa -revyssä, jossa Katri pääsi kokeilemaan tanssin ohessa myös näyttelemistä ja laulamista. Uutta TTK-kautta Ediksen kanssa Katri odottaa innolla.

– Ediksellä on kova työmoraali. Hän vaikuttaa myös kaikin puolin kohteliaalta ja muut huomioonottavalta, Katri kertoo.

Tyrmäystaustastaan huolimatta Edis onkin varsin iloinen ja rento tyyppi. Aiempaa kokemusta tanssista hänellä ei ole, ellei nyrkkeilyssä vaadittavaa jalkatyöskentelyä oteta huomioon. Kovaan treenaamiseen hän on kuitenkin tottunut ja on nopea oppimaan. Oppimisprosessiin kuuluu, että tuleen ei jäädä makaamaan.

– Olen täydellisyyden tavoittelija. Ei ole sellaista mahdollisuutta, että jäisin vain miettimään, miksi homma ei kulje, vaan vaikeudet voitetaan, Edis lupaa.

Lue myös:

    Uusimmat