Drive

Jos pitäisi nimetä vuoden 2011 tyylikkäin elokuva, se olisi varmasti Drive. Kasarinostalgisista alkuteksteistä lähtien rikosdraama nappaa mukaansa ja pitää otteessaan – mutta paitsi ultracoolia toimintajännitystä Nicolas Winding Refnin ohjaus on harvinaisen kirpaiseva tutkielma yksinäisyydestä.

Ansaitusti palkintoja ja ehdokkuuksia niittänyt elokuva perustuu rikoskirjailija James Sallisin romaaniin. Se esittelee nimettömäksi jäävän kuskin (Ryan Gosling), joka päivisin korjaa autoja ja toimii elokuvien stunt-ajajana ja välillä heittää keikkaa rikollisten pakokuskina. Yksin elävä mies ei paljon puhu eikä mitään kysele, mutta hoitaa aina homman kotiin. Rutiiniin ilmaantuu särö, kun hän tutustuu naapurissa pikkupoikansa kanssa asuvaan Ireneen (Carey Mulligan). Yhteys toiseen ihmiseen on syntynyt – ja heti seuraavat myös vaikeudet.

Pieleen menevä keikka, miehen tehtävä naisen ja lapsen suojelijana, rehtiys ja kunnia vastaan ahneus ja julmuus. Asetelmat ovat lajityypin peruskauraa. Mutta tanskalaissyntyisen ohjaajan käsittelyssä myös jotakin enemmän. Hossein Aminin käsikirjoittama kokonaisuus on persoonallinen ja monitahoisessa jännitteisyydessään briljantti.

Drive tuo etsimättä mieleen Michael Mannin (Heat – ajojahti, Collateral) viileästi tyylitellyt jännärit, joissa pitkillä kasvolähikuvilla ja musiikilla on tärkeä sijansa. Esikuviensa tapaan Refnin eksistentialistinen elokuva nostaa myös kaupungin, Los Angelesin, yhteen pääosaan: sen kadut, kujat ja risteilevät moottoriväylät ovat kuin päähenkilön sisällä sykkivät hermoradat, hänen koko eristyneen olemassaolonsa perusta.

Ryan Gosling (Half Nelson, Blue Valentine) on tämän hetken ehdottomasti kiinnostavimpia miesnäyttelijöitä. Hänen läsnäolonsa, liikkeensä ja liikkumattomuutensa on täynnä ääneen lausumatonta merkitystä. Yhtä vakuuttava on naisosassa nähtävä herkkäkasvoinen Mulligan (Ole luonani aina); näiden kahden väliset hiljaisuudet ja katseenvaihdot ovat upeaa seurattavaa.

Autojensa kautta elävä surusilmäinen kuski tuo mieleen Martin Scorsesen yksinäisen taksirengin Travis Bicklen. Mutta jos Vietnam-veteraani Bicklen olemukseen liittyi jotakin syvästi traumaista ellei psykoottista, Goslingin mieshahmo on pikemminkin kiltteytensä uhri. Tässä maailmassa kunnollista tyyppiä kusetetaan ja häikäilemättömyys palkitaan.

Toki myös Driven kuski kykenee väkivaltaan, kun on pakko. Elokuvassa vuorottelevat runollisen seesteiset kohtaukset ja korostetun brutaalit veriteot. Erityisen paljon nähdään pistoja: puukoilla, haarukoilla ja muilla terillä suoritettuja survaisuja, joiden jäljistä on Art House -romantiikka kaukana.

Elokuvan virtaviivaisesta kameratyöstä vastaa muiden muassa Epäillyt- ja X-Men-elokuvien kuvaaja Newton Thomas Sigel. Musiikin on säveltänyt Red Hot Chili Peppersin rumpalista säveltäjäksi äitynyt Cliff Martinez. Hänen 80-luvun hengessä syntikoilla pelaava melodiamaailmansa jää pitkäksi aikaa päähän kummittelemaan. Niin jäävät myös päähenkilön pakahduttavan paljonpuhuvat kasvot.

Teksti: Tuuve Aro

Drive-elokuvan traileri Subin sivuilla