Meksikon MM-rallissa ajettiin Suomen aikaa lauantain vastaisena yönä viisi erikoiskoetta. Yksi ek jouduttiin perumaan.
Meksikon aikaa perjantaina iltapäivällä ajettu päivän toinen ek-lenkki alkoi suomalaisittain valitettavalla tavalla. Rallissa neljäntenä ollut M-Sportin Esapekka Lappi pääsi legendaarisen El Chocolate -pätkän kunnialla maaliin, mutta sen jälkeen alkoivat ongelmat.
Lapin auton takapää alkoi puskea liekkiä, mutta suomalaiskuljettaja yritti jatkaa matkaansa. Tulipalo kuitenkin vain yltyi, ja Lapin oli pakko hylätä autonsa ja seurata turvallisen välimatkan päästä, miten se paloi poroksi. Kartanlukija Janne Ferm oli hypännyt ulos jo aiemmin, kun tulipaloa yritettiin sammuttaa ek-maalissa.
Tilanteen dramaattinen luonne käy ilmi pääkuvan videolta.
– Maaliin pysähdyttyäni tajusin, että auto on tulessa, kun Janne avasi oven ja sanoi, että auto palaa. En tiennyt, miten pahasti se paloi, joten yritin vielä jatkaa, mutta se ei sammunut. Onneksi olen kunnossa. Erikoiskokeella meillä ei ollut mitään ongelmia, Lappi kertasi WRC+:n Emyr Penlanin haastattelussa.
– Ek-maalissa en nähnyt paloa kunnolla, joten jatkoin ajamista vielä aika pitkään. Lopulta menetin jarrut ja tajusin, että auto paloi yhä kuin helvetti. Sitten hyppäsin ulos. Tämä oli ehkä enemmän typerää kuin rohkeaa, mutta kuten sanoin, en nähnyt, että palo oli niin voimakas.

