Tanska 2008. Ohjaus: Thomas Borch Nielsen. Käsikirjoitus: Morten Dragsted. Tuotanto: Nina Crone. Leikkaus: Kirsten Skytte. Musiikki: Jörg Lemberg, 1970-luvun discohitit. Suomennos ja ohjaus: Iivo Baric. Äänirooleissa (suomalaiset äänet): Olavi Uusivirta, Paula Vesala, Vuokko Hovatta, Antti Pääkkönen, Jarmo Koski, Leena Rapola, Ilpo Mikkonen. Kesto: 81 min.
Elokuva madoista, jotka oppivat esittämään ja tanssimaan discoa, kuulostaa pähkähullulta idealta. Joskus älyvapaista oivalluksista syntyy hyvinkin hupaisia lopputuloksia, mutta Discomatojen kohdalla näin onnellisesti ei ole päässyt käymään.
Kotimaisen kevyen musiikin kyky, Olavi Uusivirta, on lainannut äänensä Aarolle, matomaailman toisinajattelijalle. Aaroa ei kiinnosta näköalaton tulevaisuus kompostifirman lehdenleimaajana, vaan hän uskaltaa haaveilla hurjia.
Tohvelisankari-isän nuoruudenaikaisista rojuista löytynyt 1970-luvun discoalbumi saa pojan tikapuuhermoston sykkimään. Eikun peilipallo pyörimään ja oma bändi lauteille: Auringonpaiste Aaro ja Discomadot on valmis valloittamaan koko tunkion!
Bändikavereiksi löytyvät paras ystävä Niilo, heviletti-Jimi, tiukkapipoinen Donna ja tietenkin kaunis Gloria, jonka heleistä vokaaleista vastaa animaation toinen suomalainen äänistara, PMMP:stä tuttu Paula Vesala.
Osaavatko kastemadot svengata? kuuluu tanskalaisanimaation ydinkysymys. Yhtään tämän syvällisemmäksi leffasta ei ole, vaikka iänikuista ajatusta unelmiin uskomisesta yritetäänkin viritellä tarinan taustalle.
Varsinaisesta tarinasta puhuminen onkin liioittelua, sillä ei tätä matofantasiaa ole tarvinnut erityisemmin käsikirjoittaa. Kunhan on isketty yllätyksettömiä kohtauksia tuttujen discohittien välimaastoon. Tekijät ovat mitä ilmeisimmin tuumanneet, ettei juonella voi olla niin väliä, jos ääniraidalta löytyy kyllin kova pakki klassikoita (Disco Inferno, Upside Down, Boogie Wonderland, Yes Sir I Can Boogie, Play That Funky Music, I Will Survive, jne.).
Ja kyllähän tällä biitillä paljon peitetäänkin, kiitos erinomaisten kotimaisten ääninäyttelijöiden. Etenkin dubbausdebyyttiään tekevä Olavi Uusivirta intoutuu verrattomiin discotulkintoihin, jotka tihkuvat seksiä ja soulia.
Itse animaatiota katsoo puolitylsistyneessä tilassa, hetkittäin typertyneenä visuaalisen annin mitäänsanomattomuuteen. Muutamat detaljit pistävät oudosti silmään, kuten esimerkiksi "naarasmatojen naiselliset muodot". Muilta osin yksityiskohtiin ei ole jaksettu panostaa, sillä tarinamiljöö on kautta linjan lattea ja mielikuvitukseton.
Lapsia matojen rytmikäs vääntelehdintä saattaa hetken aikaa huvittaa, mutta vanhemmat voivat kaikin mokomin sulkea silmänsä ja keskittyä soundtrackin ajattomiin helmiin.
Teksti: Outi Heiskanen