Diplomaatti vei kolme venäläislasta lastensuojeluyksiköstä – "Tapahtumaketju on hyvin poikkeuksellinen"

Venäläinen diplomaattiauto vei kolme huostaanotettua venäläislasta lastensuojeluyksiköstä Seinäjoen Ylistarosta vuoden 2016 syksyllä.

Venäjän suurlähetystön kanssa keskusteltiin suullisesti tapauksesta, kertoo ulkoministeriön Venäjä-yksikön päällikkö Jaakko Lehtovirta.

– Tiedot vaikuttivat jo alkuvaiheessa siltä, että tehdään jotain mikä ei ole normaalia diplomaattien työtä. Olemme tehneet selväksi, että diplomaatti ei Suomessa saa rikkoa Suomen lakeja, sanoo Lehtovirta.

– Sitä en voi kovin paljon avata, miten Venäjän lähetystö vastasi ja reagoi, hän jatkaa.

Kirjallista noottia ei ministeriön mukaan annettu.

Lopputuloksena lapset kuitenkin palautettiin muutamien päivien kuluttua suomalaisten viranomaisten huostaan.

Ilkan ja Pohjalaisen tietojen mukaan lasten kiireellistä sijoittamista ei lain määrittämän maksimiajan jälkeen enää jatkettu, ja lapset palautettiin vanhempiensa huostaan.

Perhe siirtyi vielä samana vuonna takaisin Venäjälle.

Poliisi ei päässyt kuulemaan diplomaatteja

Lasten viemistä Seinäjoen Ylistarolla sijaitsevasta lastensuojeluyksiköstä tutkittiin keskusrikospoliisissa omavaltaisena huostaanottona. Epäiltyinä olivat vanhemmat, mutta poliisi olisi halunnut kuulla myös mukana olleita Venäjän lähetystön henkilöitä.

– Heidän diplomaattista suojaansa ei kuitenkaan nostettu pois. Kokonaiskuvan kannalta olisi ollut hyvä kuulla myös heidän versionsa asiasta, sanoo Lehtovirta.

Diplomaattisen suojan voi poistaa lähettävä valtio, tässä tapauksessa Venäjä.

Ilkka ja Pohjalainen kertovat KRP:n esitutkintamateriaaliin viitaten, että diplomaattiautossa oli lasten isän lisäksi yksi diplomaattipassinsa esittänyt henkilö sekä kaksi diplomaattista suojaa nauttivaa henkilöä.

– Tapahtumaketju on hyvin poikkeuksellinen ja valitettava, luonnehtii Lehtovirta.

Kihlakunnansyyttäjä Jaana Nyrhinen teki asiassa syyttämättäjättämispäätöksen runsas viikko sitten.

Nyrhisen mukaan vanhempien saaminen oikeudenkäyntiin Suomeen olisi varsin epävarmaa, eikä mikään tärkeä yleinen tai yksityinen etu vaadi asian käsittelyn jatkamista.

Lue myös:

    Uusimmat