Dettmann vie koripallomaajoukkueen Italiaan ja Sloveniaan

Henrik Dettmann
Henrik DettmannCopyright MTV Oy 2004
Julkaistu 16.06.2005 16:38(Päivitetty 16.06.2005 17:52)

Suomen miesten koripallomaajoukkue valmistautuu syyskuussa Georgiaa, Luxemburgia ja Makedoniaa vastaan jatkuviin EM-karsintoihin pelaamalla kovia kansainvälisiä otteluja ulkomailla.

Päävalmentaja Henrik Dettmann vie maajoukkueen elokuussa Italiaan ja Sloveniaan. Ateenan olympiahopeamitalisti Italia ja viidellä NBA-pelaajalla terästetty Slovenia ovat molemmat mukana syksyllä Serbia ja Montenegrossa pelattavassa EM-lopputurnauksessa.

Samoissa arvokisoissa nähdään myös Turkki, joka niinikään lukeutuu Suomen loppukesän maaotteluvastustajiin Riminin turnauksessa kohdattavan Irlannin, sekä Århusissa vastaan asettuvan Tanskan lisäksi.

Elokuun turnausohjelman käynnistä Viron Rakveressä Baltic Sea Cup, jossa ovat isäntämaaa Viron ja Suomen lisäksi mukana Ruotsi ja Latvia.

- Olisimme pelanneet mielellämme EM-karsintoja edeltäviä otteluja Suomessa ja Helsingissä, jossa kuitenkin yleisurheilun MM-kisat estävät lähes kaiken muun kansainvälisen urheilutoiminnan, Dettmann toteaa.

- Kutsut koripallon huippumaista, kuten Italiasta ja Sloveniasta ovat sellaisia, joihin aina kannattaa vastata myönteisesti, painottaa Dettmann.

Maajoukkueella kohtalonhetki syyskuussa

Suomen miesten koripallomaajoukkueella on syyskuussa tiukka paikka. Silloin se kohtaa EM-karsinnoissa Georgian, Luxemburgin ja Makedonian. Päästäkseen karsimaan paikasta A-divisioonaan pitää Suomen voittaa kaikki ottelut, sillä ensimmäisissä otteluissa Suomi onnistui voittamaan vain Luxemburgin. Georgiaa ja Makedoniaa vastaan maajoukkue kärsi niukat tappiot.

- Kaikkien otteluiden voittaminen ei tule olemaan helppoa, mutta minä laittaisin rahani likoon Suomen kolmen voiton puolesta, maajoukkueen apulaisvalmentaja Pekka Salminen sanoi torstaina.

Suomalaisia vastaan asettuu syyskuussa mielenkiintoisia vastustajia, sillä maajoukkueissa saa pelata yksi kansalaisuuden vaihtanut pelaaja. Suomen kohdatessa Georgian vieraissa oli kotijoukkueen riveissä NBA-pelaaja Shammond Williams, joka oli silloin ensimmäistä kertaa Georgiassa.

- 20:llä amerikkalaisella on Makedonian passi, ja vain yksi pääsee joukkueeseen, Salminen valottaa Makedonian tilannetta.

Suomella ei yllättäviä vahvistuksia ole luvassa, mutta Salminen ei silti ole huolestunut joukkueen tilanteesta. Suurin ongelma Suomella on keskushyökkääjän paikka. Jos Suomelta puuttuu Antti Nikkilä, on hänen korvaamisensa vaikeaa.

- Meillä on muutamalla pelipaikalla kapea materiaali, mutta muuten tilanne on hyvä. Uusia nikkilöitä saisi kyllä tulla, Salminen sanoo.

Ensimmäisessä Makedonia-pelissä Suomelta puuttui keskushyökkääjä Antti Nikkilä. Hänen paikallaan pelasi Möttölä, joka ei kuitenkaan enää omien sanojensa mukaan pysty pelaamaan keskushyökkääjänä.

- Nikkilällä on meille suuri merkitys. Itse en enää ole USA:n lihoissa vaan tiukassa eurooppalaisessa kunnossa. Minulta katoaa voimat nopeasti jos joudun painimaan senttereiden kanssa, Hanno Möttölä naurahtaa.

Naisten maajoukkue nuorentunut

Miesten lisäksi myös naisten joukkueella on syyskuussa paljon pelissä. He pelaavat EM-jatkokarsinnoissa, ja itse kisoihin pääseminen on päävalmentaja Risto Piiparin mukaan todella kovan työn takana.

-Kisoihin pääseminen vaatii joukkueelta täydellistä onnistumista. Me pelaamme kaksi kertaa Puolaa ja Unkaria vastaan. Tunnemme molemmat maat hyvin, ja tiedossa on tiukkoja pelejä, hän miettii.

Naisten joukkue on kokenut nuorennusleikkauksen kun kapteeni Auli Nyman lopetti maajoukkueuransa. Myös muutama muu pelaaja on lopettanut. Piipari ei silti näe syytä huoleen.

- Meillä on nyt yksi leiri takana, ja olen todella tyytyväinen tyttöjen otteisiin. Joukkue ei ole heikentynyt ollenkaan.

Yksi uusista kasvoista on 21-vuotias Heta Korpivaara, joka pelaa USA:n yliopistosarjassa.

- Meidät (uudet pelaajat) on otettu todella hyvin vastaan. Kaikki ovat täysillä mukana, ja olen luottavainen karsintojen suhteen, kansainvälistä liiketaloutta opiskeleva Korpivaara sanoo.

Miesten koripallomaajoukkueen kesäharjoitteluryhmä 2005:

Ahvenniemi Olli       Maine, USA
Haanpää Samuel        Rekolan Urheilijat
Heinonen Timo         Pussihukat
Huff Shawn            Valparaiso, USA
Kataja Jukka          Salon Vilpas
Kaunisto Ville        Benetton Fribourg Olympic, SUI
Kinnaslampi Anssi     Kouvot
Kotti Tuukka          Providence, USA
Kumpulainen Jussi     Lappeenrannnan NMKY
Lee Gerald Jr.        Korihait
Lehtonen Jyri         Joensuun Kataja
Lehtoranta Sami       Namika Lahti
Levä Eero             Helsingin NMKY
Matinen Jukka         Frankfurt Skyliners, GER
Muurinen Kimmo        Honka
Mäkitulokas Esa       Long Island, USA
Möttölä Hanno         Scavolini Pesaro, ITA
Nanayaw Awuah-Addae   Pussihukat
Nikkilä Antti         Gravelines-Dunkerque, FRA
Noopila Mikko         Braunschweig, GER
Pekkola Sami          St. Francis College, USA
Pratesi Maurizio      ToPo
Rannikko Teemu        Scavolini Pesaro, ITA
Riihelä Pasi          Lappeenrannan NMKY
Sten Juha             Aura Basket
Suotamo Joonas        Honka
Surov Artur           Saint Joseph's, USA
Tenngren Iiro         Wörthersee Pirates, AUT
Tuominen Ville        ToPo
Ulander Aki           Hormigones Saldana Ciudad de Palencia, ESP
Vanttaja Jari         Honka
Virtanen Petri        Porvoon Tarmo
Vuori Ilkka           Namika Lahti

HUOM! Seurajoukkueeksi merkitty pelaajan viimeisin seura pelikaudella 2004-05.

(MTV3-STT)

Hanno Möttölällä tiedossa huoleton kesä