Dekker voitti Tour de Romandie -etappiajon, Veikkanen 25:s

Hollantilainen Thomas Dekker kuittasi nimiinsä maantiepyöräilyn ProTour-sarjan kilpailun Tour de Romandien, jonka viimeinen etappi poljettiin sunnuntaina Sveitsin Lausannen ympäristössä. Suomen Jussi Veikkanen sijoittui kisassa lopulta 45:nneksi.

Dekker nousi kisan voittoon sunnuntain henkilökohtaisessa aika-ajossa, jonka nopein hän oli ajallaan 26.36,4. Italian Paolo Savoldelli jäi aika-ajossa viisi sekuntia ja kokonaiskisassa 11. Kazakstanin Andrei Kashetskin oli kokonaiskisan kolmas.

- Olen iloinen, mutta yllättynyt. Aika-ajo on vahvuuteni, mutta en uskonut yltäväni välttämättä voittoon saakka, Dekker jutteli.

Veikkanen ajoi hyvän aika-ajon ja sijoittui 25:nneksi. Se ei kuitenkaan nostanut Veikkasen kokonaiskilpailusijoitusta.

- Itselläni on jo Italian ympäriajo mielessä, mutta siitä huolimatta kokeilin tempokuntoani tosimielellä. Kunto tuntuisi olevan menossa hyvään suuntaan. Tämä etappiajo antoi varmuutta ja voin hyvillä mielin valmistautua Giroon, Veikkanen kertoi.

Italian ympäriajo alkaa ensi lauantaina.

Lausanne, Sveitsi: Maantiepyöräilyn ProTour-sarjan kilpailu Tour de Romandie:

5. etappi, Lausanne, 20,4 km (aika-ajo):

1) Thomas Dekker Hollanti 26.36
2) Paolo Savoldelli Italia jäljessä 5 sekuntia
3) Andrei Kashetskin Kazakstan -12
4) Cadel Evans Australia -23
5) Eddy Mazzoleni Italia -46
6) Roman Kreuziger Tshekki -52
7) Chris Horner USA -55
8) David Zabriskie USA -57
...
25) Jussi Veikkanen Suomi -1.32.

Kokonaiskilpailun lopputulokset:
1) Dekker 17.27.02, 2) Savoldelli -11 sekuntia, 3) Kashetskin -34, 4) Evans -43, 5) Horner -46, 6) Kreuziger -1.35, 7) Igor Anton Espanja -1.51, 8) Andy Schleck Luxemburg -1.53,... 45) Veikkanen -7.28.

ProTour-sarjan pistetilanne 11/27 kilpailun jälkeen:
1) Davide Rebellin Italia 157, 2) Alejandro Valverde Espanja 107, 3) Danilo di Luca Italia 100, 4) Oscar Freire Espanja 82, 5) Stuart O'Grady Australia 79, 6) Stefan Schumacher Saksa 75, 7) Fränk Schleck Luxemburg 63, 8) Juan Jose Cobo Espanja 62.

Seuraava ProTour-kilpailu: 12.5.-3.6. Italian ympäriajo.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat