USA 2006. Ohjaus: Ron Howard. Käsikirjoitus: Akiva Goldsmith Dan Brownin bestseller-romaanista. Tuotanto: John Calley, Brian Grazer. Kuvaus: Salvatore Totino. Leikkaus: Daniel P. Hanley, Mike Hill. Musiikki: Hans Zimmer. Pääosissa: Tom Hanks, Audrey Tautou, Ian McKellen, Paul Bettany, Jean Reno, Jürgen Prochnow. Kesto: 151 min.
Ron Howard on tarttunut Dan Brownin uskontohistorialliseen arvoitukseen tietoisena romaanin poikkeuksellisesta menestyksestä. Harva kirja, Harry Pottereita lukuun ottamatta, on saanut näin haltioituneen vastaanoton koko viihdekirjallisuutta lukevalta maailmalta. Brownin kohuttu Da Vinci -koodi on ollut huikean suosittu myös Suomessa, joten elokuvaversiota on meilläkin osattu kiihkeästi odottaa. Leffan ympärille on viritelty uudemman kerran romaanin julkaisua siivittänyttä "uskonsotaa". Mikäpä parempaa markkinointia kuin katolisen kirkon konservatiivit saarnaamassa elokuvan kerettiläisyyttä vastaan. Kielto toimii kuin kärpäspaperi.
Tapahtumasarjan aloittaa vanhan miehen murha Louvren taidemuseossa, Pariisissa. Poliisi kutsuu kaupunkiin luennoimaan saapuneen symboliikka-asiantuntijan, Robert Langdonin (Tom Hanks), rikospaikalle. Uhrin ruumiiseen on maalattu salaperäisiä kuvioita. Kun kryptologiaan erikoistunut ranskalaisetsivä Sophie Neveu (Audrey Tautou) varoittaa amerikkalaista Langdonia tätä uhkaavasta murhasyytteestä, saa tilanne kokonaan uuden käänteen. Sophie paljastuu vainajan lapsenlapseksi. Kaksikko karkaa omille teilleen päämääränään ratkaista vanhuksen heille jättämä arvoitus. Eikä kyse olekaan mistä tahansa mysteeristä, vaan legendasta, jonka juuret ulottuvat kristinuskon aamunkoittoon ja Pyhään Graaliin asti. Kaikki eivät kuitenkaan salli salaisuuksien paljastuvan; hegemoniaansa puolustavat katoliset konservatiivit ovat valmiita mihin tahansa.
Howardin Da Vinci -koodi kertoo tismalleen saman tarinan kuin Brownin alkuperäisteos. Elokuvantekijät eivät selvästikään ole uskaltaneet ottaa vapauksia palvotun bestsellerin suhteen. Ratkaisu on ymmärrettävä mutta tylsä: lopputulos latistuu kirjan pinnalliseksi toisinnoksi, jolla ei ole paljoakaan annettavaa juonen tuntevalle katsojalle. Elokuvalta ei toisaalta voi juuri enempää edes odottaa, sillä kirja itse on sangen yksiulotteinen. Tästä syvyydettömyydestä kärsivät etenkin elokuvan henkilöhahmot, joilta ei löydy luonnetta nimeksikään. Heidän tehtävänään on toimia vain ja ainoastaan arvoituksen purkuprosessin äänitorvina – suoraviivaisen selvitystyön kasvottomina suorittajina.
Da Vinci -koodi on harkittu yhdistelmä uskonnonhistorian tulkinnanvaraisuutta, taidehistoriallisia kuriositeetteja ja taikauskoista hömppää. Romaanin etuna on aina perinpohjaisuus; kerrottava voidaan pohjustaa perusteellisemmin ja monivivahteisemmin kuin elokuvassa. Moni johtopäätös putoaakin elokuvassa ikään kuin tyhjän päälle ilman mahdollisuutta palata tarkastelemaan päättelyketjun yksittäisiä lenkkejä. Kirjassa käsitelty albiinomunkki Silaksen ja piispa Aringarosan suhde jää elokuvassa vain viitteelliseksi. Silas (Paul Bettany) muistuttaa hupullisessa kaavussaan enemmän Tähtien sodasta karannutta pirulaista kuin elämän hyljeksimää ihmisyyden irvikuvaa.
Elokuva on kaksi-ja-puolituntisessa kestossaan aivan liian pitkä. Jännite hukataan tuon tuosta selittävään puhetulvaan, jota ei ole osattu kääntää kuviksi. On tietysti kiehtovaa nähdä romaanin mainitsemat tapahtumapaikat – Louvre, St. Sulpice, Temple, jne. – mutta siihen ilo sitten ehtyykin. Ehkä enempään ei ole edes haluttu tähdätä. Varman päälle pelaaminen paistaa läpi sisäsiististä viihdepaketista.
Teksti: Outi Heiskanen
Kuva: Nordisk Film Theatrical Distribution