FS Film, 2011. Alkuperäinen ilmestymisvuosi 1988. Ohjaus Giuseppe Tornatore. Kuvaformaatti 16:9 Anamorfinen Widescreen 1.85:1. Ääni DD 5.1. Kesto 180 min.
Italialaisen Giuseppe Tornatoren ohjaama elokuva on herkkua kaikille niille, jotka pitävät pitkistä, laadukkaista, useita vuosia kattavista elokuvista. Vaikka Cinema Paradiso on valmistunut jo vuonna 1988, se ei ole pätkääkään vanhentunut. Elokuvassa käsitellään lämpimästi aikuiseksi kasvamista sekä nuoren pojan ja myöhemmin aikuisen miehen rakkautta elokuviin. Myös ystävyydellä ja siihen liittyvällä kunnioituksella on tärkeä merkitys.
Cinema Paradiso alkaa siitä, kun menestysohjaaja Salvatore di Vita (Jacques Perrin) saa kotikylästään viestin, jossa kerrotaan entisen Paradiso-elokuvateatterin koneenkäyttäjän Alfredon (Philippe Noiret) kuolleen. Kun elokuvateatteri jouduttiin muutama vuosikymmen sitten sulkemaan, jätti nuori Salvatore kotikylänsä ja perheensä eikä hänen ollut tarkoitus koskaan palata. Nyt hän kuitenkin päättää toisin ja palaa kotiinsa Sisiliaan.
Tästä alkaa muistojen ja takautumisen sarja, jossa aikuinen Salvatore käy läpi lapsuuttaan ja nuoruuttaan, johon tärkeänä osana kuului Paradiso-elokuvateatteri. Pienenä poikana Salvatoren äiti ei pitänyt siitä, että poika kävi katsomassa elokuvia. Hieman kasvettuaan Salvatore eli Toto kuitenkin keksi vaatia Alfredolta, koneenkäyttäjältä, että hänelle pitää opettaa koneen käyttö (samalla hän näki kaikki elokuvat). Onnettomuudessa sokeutuneesta Alfredosta ja Totosta tuli hyvin läheiset ystävät suuresta ikäerosta huolimatta – tai ehkä juuri sen takia (Toton isä oli sodassa).
Kylässä Toto koki myös elämänsä rakkauden Elenaan (Agnes Nano), jonka vanhemmat eivät kuitenkaan hyväksyneet nuorenparin suhdetta. Palatessaan 30 vuoden päästä takaisin, Elena on edelleen Toton mielessä. Mies ei kaikkina näinä vuosina ole pystynyt vakiintumaan yhdenkään naisen kanssa.
Salvatorea elokuvassa esittää kolme eri näyttelijää: Salvatore Cascio on herttainen Toto lapsena. Poika on elämäniloinen ja hauska. Hän keksii aina keinon päästä teatteriin katsomaan uusimpia eläviä kuvia. Teininä Totoa esittää komea Marco Leonardi, joka on päässyt hoitamaan teatterin konetta ja tuntee sen kuin omat taskunsa. Elokuvat eivät kuitenkaan enää ole ainoa tärkeä asia, vaan kuvaan astuu tyttö – Elena, jonka kanssa pitää opetella toimimaan. Harmaantunutta aikuista Salvatorea näyttelee Jacques Perrin. Ulkomuoto on amerikkalaistunut, mutta rakkaus elokuviin on säilynyt. Miehestä tuli elokuvaohjaaja, jonka tuotokset ovat menestyneet hyvin ja töitä sekä kiirettä piisaa. Kaikki kolme näyttelijää tekevät hyvää työtä, tosin aikuinen Toto jää ehkä hieman pintapuoliseksi.
Elokuva on kaiken kaikkiaan hieno, erittäin onnistunut kokonaisuus. Mukana on iloa, surua ja elokuvia. Tapahtumien tunnelmia syventää aivan ihana Ennio Morriconen säveltämä musiikki. Pituudestaan huolimatta Cinema Paradiso ei kyllästytä tai uneta. Värimaailma on kodikkaan vanhahtava eikä tässä kikkailla kuvakulmilla tai äkkinäisillä kuvakulmien vaihdoksilla. Tapahtumat esitetään rauhallisesti, jopa hellästi.
Elokuva koukuttaa jo heti alussa niin, että loppuunhan se on kerralla katsottava vaikka kestoa on lähes kolme tuntia. Lopussa on muuten luvassa upea montaasi ns. syntisistä kohtauksista (tämän päivän katsojalle ihan kilttiä materiaalia), joka koskettaa ja naurattaa samaan aikaan.
DVD:llä ei ole ekstroja.
Leffa: * * * * *
Ekstrat: -