Suosittu laulajatar lopetti lomansa ja sulkeutui kotiinsa tekemään uusia kappaleita tulevaa albumiaan varten.
Christel Sundberg alias Chisu on yksi lahjakkaimpia suomalaisia muusikoita. 29-vuotias laululintunen pääsi opiskelemaan aikoinaan arvostettuun brittiläiseen äänittäjäkouluun, mutta valitsi kuitenkin soolouran koulun sijaan.
Chisu ponnahti kuuluisuuteen megahitti, Mun koti ei oo täällä, myötä vuonna 2008 ja sen jälkeen keijukasmainen kaunotar on ollut yksi musiikkitaivaan kirkkaimmista tähdistä. Chisun viimeisin Vapaa ja yksin -albumi on myynyt yli 50 000 kappaletta. Esikoisalbumi Alkovi on ylittänyt kultalevyrajan ja lähentelee myynnissä jo 20 000 kappaleen myyntilukemia.
Lahjakas Chisu on kaikkien aikojen ensimmäinen naispuolinen tuottaja-Emman pokannut muusikko, joten naisen uutta materiaalia odotetaan innokkaasti.
Rentouttavan loman jälkeen Chisu onkin palannut takaisin sorvin ääreen ja ottanut kynän kauniiseen käteensä.
– Arskarasva loppu = loma ohi --> Pianon kansi auki ja vihko & lyijykynä kainaloon. Must love it. Hello NEW stories!!! Chisu hehkuttaa Facebook-sivuillaan.
Jos naisen musiikintekoprosessi menee suunnitelmien mukaan ja aivan nappiin, voidaan Chisulta saada uutta materiaalia jo tämän vuoden aikana.
(MTV3)