Vesa Keskisen ja Hamamat Montian suhteen selkkauksessa mukana ollut Carl Danhammer uskoo suhteen onnelliseen käänteeseen.
– Minusta tuli väkisin terapeutti tämän selkkauksen myötä, Carl Danhammer kertoo MTV3.fin Viihdeuutisille.
Carl Danhammer tutustutti Vesa Keskisen ja ghanalaisen Hamamat Montian toisiinsa, joten hän on yrittänyt kantaa vastuuta pariskunnan selkkauksesta Suomessa. Hamamat Montia oli vielä maanantaina aamupäivällä Tampereella, eikä Vesa Keskinen ollut saanut häneen edelleenkään yhteyttä.
Tampereelle Hamamat lähti jo yli viikko sitten, kun eripura ruokapöydässä kärjistyi. Tuolloin Vesa Keskinen heitti yli jääneen kastikkeen vessanpönttöön, eikä se Hamamatin mielestä ollut oikein. Hamamat pakkasi laukkunsa ja lähti ystäviensä luokse Tampereelle.
– Kyllä uskon, että heistä tulee vielä aviopari. Kumpikaan ei anna periksi tuumaakaan. Tänään tarkoitukseni on ottaa Hamamat kyytiin Tampereelta ja viedä hänet Tuuriin. Katsotaan nyt. Hamamat saisi kaiken mitä vaan haluaisi, Carl Danhammer jatkaa.
– Nyt viimeistään miettisin Hamamatin asemassa, että hänen pitäisi olla joko Tuurissa tai Ghanassa. Vesa pitää kyllä huolta, että kaikki on kunnossa. Itse olen yrittänyt kahdesti käydä Vesaa hakemassa Tuurista kyytiini, mutta ei hän lähde. Pohjalainen sisu ei antanut periksi.
(MTV3–JARI KUPIAINEN)