F1-sarjan maailmanmestaruus ei vielä merkitse välttämättä kuuluisuutta. McLaren-kuski Jenson Button kertoo tulleensa sekoitetuksi rockyhtye Coldplayn vokalistiin Chris Martiniin.
Button kertoo hauskan tarinan, jossa amerikkaisfani erehtyi luulemaan hallitsevaa formulamestaria rokkistaraksi. Buttonin yhdennäköisyys Martinin kanssa on noteerattu aiemminkin erilaisilla julkkissivustoilla.
- Eräs amerikkalainen tuli juttelemaan minulle Heathrow'n lentokentällä muutama kuukausi sitten. Hän kertoi olevansa perheensä kanssa todella suuri fanini. Kiittelin häntä tästä kovasti, koska en uskonut formula ykkösten olevan Amerikassa niin suuri juttu, kertoi Button.
Tilanteen todellinen luonne paljastui brittikuskille kuitenkin pian.
- Nainen kertoi ostaneensa kaikki albumini. Sepä fantastista, luulet minua varmaan Chris Martiniksi? Etkö sitten ole, minulle vastattiin. Kerroin olevani Jenson Button ja ajavani formula ykkösiä. Tähän nainen vastasi kertomalla hänen perheensä olevan suuria fanejani. Jep, tietenkin he ovat, tarinoi Button.
(MTV3-Reuters)
Uusimmat
-
13:58
Leijonat lyönyt Itävalta saamassa suomalaisen ykkösvahdin? Lehti uutisoi "sensaatiokaappauksesta"
-
13:51
Viiden epäillään vieneen pakotteiden alaisia tuotteita Venäjälle – yksityishenkilö vinkkasi poliisille
-
13:44
Leijonien NHL-vahvistus kovan arvostelun kohteena – kultaleijona muistaa vaikeudet supertähden ketjussa: "Tiesin, etten auta joukkuetta yhtään"
-
13:40
Asiantuntija: Harryn ja Meghanin viimeisin edesottamus raivostutti kuningas Charlesin ja prinssi Williamin ennennäkemättömällä tavalla
-
13:31
Työryhmä: Täyskielto venäläisten kiinteistöhankinnoille
-
13:16
Hallitus sai eduskunnan luottamuksen talousvälikysymyksessä
-
13:16
Leijonien MM-ketjut aivan uusiksi! NHL-mies pois Mikael Granlundin rinnalta
-
13:12
Alkoholilain käsittelystä tuli "käsikirjoitettu näytelmä"
-
13:04
Tarkoittaako "verkkaisesti" nopeasti vai hitaasti?
-
13:02
Presidentti Stubb vahvisti kiistellyt lakkolait
-
12:53
TUTO hoiti velvoitteensa ja sai Mestis-lisenssin
-
12:39
Ukrainan kärkikenraali: Kiovan joukot valmistautuvat maahyökkäykseen
-
12:32
Jos tapaat tämän naisen, soita 112
-
12:30
Bussiturma suomalaisten suosimassa lomakohteessa – syy mysteeri
-
12:29
Kylmä peruttu? Pekka Pouta: "Näyttää enemmän kesältä"
-
12:20
Chrissy Teigen poseerasi 10 vuotta sitten yläosattomissa Sports Illustrated -lehdessä – teki nyt comebackin!
-
12:18
Miestä syytetään äitinsä taposta Vantaalla – työnsi sormet silmiin
-
12:11
Murhaepäily Lahdessa: 31-vuotias kuoli raakaan väkivaltaan, kaksi vangittu – suuri aineisto hidastaa tutkintaa
-
11:56
HS: Suomeen yleistuki vuonna 2026 – näin se toimii
-
11:53
Leijonien ongelmakohta vaatii kipeästi ratkaisuja – asiantuntijalta kiehtova ehdotus Jesse Puljujärvestä: "Toisi suoraviivaisuutta"
-
Lataa lisää