Bussiturman uhrien omaiset jättivät tutkintapyynnön

Espanjan bussiturman uhrien omaisia ja yksi turmassa mukana ollut uhri ovat jättäneet tutkintapyynnön onnettomuuden aiheuttaneesta maastoauton kuljettajasta Espanjan poliisille tänään iltapäivällä. Asiasta kertoi ensimmäisenä Iltalehti.

SPR:n krisiiryhmän vetäjä Päivi Muma kertoo MTV:lle, että tutkintapyynnön allekirjoittaminen toi pisteen viime sunnuntaina alkaneeseen kriisityöhön ja asioiden järjestelyyn Espanjassa. Paikalla olleet jättivät tutkintapyynnön myös niiden puolesta, jotka edelleen olivat sairalassa.

Muma kuitenkin kiistää, että uhrit sen kummemmin kuin omaisetkaan olisivat jättäneet erillisiä korvausvaatimuksia. Tärkeintä oli saada oikeusprosessi alulle. Prosessi jatkuu nyt Espanjan lakien ja käytäntöjen mukaan.

Viikonlopun jälkeen kriisiryhmän työ jatkuu Suomessa.

Muma arvioi, että kriisiryhmän työ on sujunut odotetusti. Huomenna ensimmäisen vainajia kuljettavan lennon on määrä lähteä Suomeen.

- Me olemme ihan tyytyväisiä. Prosessi on sujunut hyvin ja meillä on ollut siihen riittävästi ihmisiä. Olemme saaneet kaikki potilaat tavattua, ja olemme pystyneet huolehtimaan heidän asioistaan..

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat