Britti-invaasio Rock and Roll Hall of Fameen

Rock and Roll Hall of Fame
Rock and Roll Hall of FameMTV3
Julkaistu 11.03.2003 14:27(Päivitetty 11.03.2003 14:43)

Ensimmäisen kerran brittiläinen rock-musiikki valloitti Yhdysvaltain markkinat 1960-luvun puolessa välissä Beatlesin, Rolling Stonesin ja lukuisten muiden yhtyeide voimalla. 1970-luvun lopun punk-aalto sai myös alkunsa Britanniasta ja valtasi nopeasti Yhdysvaltain markkinat. Tätä toista britti-invaasiota johtaneet yhtyeet pääsivät nyt Rock and Roll Hall of Fameen.

Kolme brittiläistä 1970-luvun lopun punk-yhtyettä, Clash, The Police sekä Elvis Costello and the Attractions, pääsi tänä vuonna Rock and Roll Hall of Fameen.

- Tänään on hyvä olla britti, sanoi itse Hall of Fameen vuonna 1994 päässyt Sir Elton John, joka esitteli juhlatilaisuudessa Elvis Costellon and the Attractionsin.

Vaikka illan suuria teemoja olivatkin britti-invaasio ja yhtyeiden yksimielisesti esittämä Irakin sodan kritiikki, palkittiin illan aikana lukuisia muitakin esiintyjiä brittien lisäksi. Muita tänä vuonna palkittuja yhtyeitä olivat australialainen AC/DC sekä yhdysvaltalainen The Righteous Brothers. Myös Motown-yhtiön studio-orkestereissa rumpuja soittanut Benny Benjamin, country-pianisti Floyd Cramer ja saksofonisti Steve Douglas pääsivät muusikoista Hall of Fameen. Lukuisissa levy-yhtiöissä vaikuttanut Mo Ostin sai palkinnon elämäntyöstään rockin parissa.

Tuoreimmat aiheesta

Musiikki