Britanniassa koronatartuntojen yhden päivän haamuraja rikki, yhteiskunta polvillaan työvoimapulan takia
Britanniassa ylittyi keskiviikkona yksi koronaviruspandemian haamuraja: 100 000 todettua tartuntaa yhden vuorokauden aikana. Asiasta kertoo uutistoimisto Reuters.
Omikronmuunnos on levinnyt Britanniaan vauhdilla. Tiistaina ylittyi 90 000 tartunnan raja, keskiviikkona lukema oli jo ennätyksellinen 106 122. Viikon aikana tartuntojen määrä on kasvanut edellisviikkoon verrattuna 59 prosentilla. 7 päivän tartuntasaldoksi tuli 643 219, lähes Helsingin asukasluvun verran.
Tartuntamäärien raju kasvu on saanut maan teollisuuden ja muutiin työpaikat polvilleen sairastuneiden työntekijöiden eristäytymisten takia. Sairaaloista on myös varoiteltu, että työntekijäpula voi vaarantaa potilaiden turvallisuuden.
Osin työvoimapulasyistä Britannian hallitus lyhensi koronakaranteenin 10 päivästä seitsemään päivään, kunhan tartunnan aikana tehdyt kaksi peräkkäistä testiä antavat negatiivisen tuloksen.
Pääministeri Boris Johnson ei kiristänyt maan koronarajoituksia, sillä sairaalahoidossa olevien koronapotilaiden tilanne ei vielä lähestynyt tämän vuoden alun pahimpia lukemia. Maassa on sairaalahoidossa nyt 8008 koronapotilasta, kun lukema oli tammikuussa 38 000. Britanniassa kuoli keskiviikkona 140 ihmistä, jotka oli todettu koronapositiivisiksi viimeisen 28 päivän aikana. Tiistain luku oli 172.
Korjattu jutun lopusta Britannian kuolemien määrä koskemaan yhtä vuorokautta, ei 28 päivää.
Katso myös: Suosiotaan menettävä Britannian pääministeri kärsi kirvelevän täytevaalitappion
Uusimmat
-
09:51
Latviassa aktivisti auttoi maastorajalle juuttuneita syyrialaisia – sai syytteen
-
09:48
Autoilija kuoli Suutarilassa – törmäsi pysäköityyn kuorma-autoon
-
09:38
Yhdysvalloilta varoitus: Pride-tapahtumissa kohonnut terroriuhka koko maailmassa
-
09:31
Tässä pyörii kuusi kilometriä Oppenheimeria – Bio Rexissä päästiin menneen elokuvamaailman aikaan
-
09:26
Herra Ylppö istui autonsa takapenkille ja teki jalkatilasta yllättävän löydön: "Kappas"
-
09:17
MTV seuraa: Murhasyytteet luettiin oikeudessa – syyttäjän mukaan 19-vuotias kuoli veitseniskuihin, syytetty pakeni ikkunasta
-
09:14
Kolari kuumensi tunteet: Tähtikuljettajat ajautuivat rajuun nyrkkitappeluun
-
09:10
Herpekseen löytymässä viimein parannuskeino?
-
09:05
Iranin hallitus: Presidentin kuolema ei vaikuta millään lailla maamme hallinnon työskentelyyn
-
09:02
Veroilmoittamisen viimeinen määräpäivä on huomenna
-
09:01
MM-kisoissa on nyt päällä erikoinen "naapuritilanne" ja se liittyy Leijoniin – sveitsiläisvalmentaja kajautteli suomeksi Prahassa
-
08:59
Avoimia työpaikkoja yli neljännes vähemmän kuin vuosi sitten
-
08:58
Jere tarjosi ihmisille yllättävää apuaan – päätyi erikoisiin tilanteisiin
-
08:53
Paskolammella käryää
-
08:51
Kannattajiaan kadottava Biden lähti Trumpin mutapainiin mukaan: "On suuri ihme, että Biden suostui tähän"
-
08:36
Hallitseva mestari laulukuoroon NBA:n pudotuspeleissä – 20 pisteen johto suli tappioon
-
08:17
Tässä on Iranin presidentin täysin tuhoutunut helikopteri
-
08:03
Suomalaisvarustamo niittää hyötyä sähköhybrideistä merillä
-
08:03
Leijonien NHL-lupaus raottaa mystistä tilannettaan – ystävystyi vahvasti Jesse Puljujärven kanssa
-
08:00
Golftähti venyi huimaan temppuun – ensimmäinen major-voitto ennätystuloksella
-
Lataa lisää