Britannian itsenäisyyspuolueen johtaja Nigel Farage eroaa – "tavoitteeni on saavutettu"

Nigel Farage eroaa UKIP-puolueen johdosta –"Haluan auttaa itsenäisyysliikkeitä EU:n eri puolilla" 0:34

Britannian itsenäisyyspuolueen (Ukip) johtaja Nigel Farage eroaa puolueen johdosta.

Telegraph-lehden mukaan Farage perusteli eroaan sillä, että hän ei ole koskaan halunnut olla ammattipoliitikko. Farage kokee, että hänen työnsä on nyt tehty.

– Tavoitteeni politiikassa oli saada Britannia ulos Euroopan unionista, Farage sanoi.

– EU:sta lähtöä kannattavien voitto kansanäänestyksessä tarkoittaa, että poliittinen tavoitteeni on saavutettu, Farage sanoi.

Farage oli yksi brexitin näkyvistä kannattajista. Hän erosi puolueen johdosta myös viime vuonna mutta palasi johtoon, kun puolue ei hyväksynyt hänen eroaan.

Britannian ero EU:sta on synnyttänyt maassa suurta sisäpoliittista kuohuntaa. EU-euroa kannattanut Boris Johnson ilmoitti vetäytyvänsä viime viikolla pääministerikisasta. Myös pääministeri David Cameron erosi äänestystuloksen jälkeen.

Erot ovat synnyttäneet happamia kommentteja sosiaalisessa mediassa etenkin niiden keskuudessa, jotka tukivat Britannian EU-jäsenyyttä.

– Kellään ei ollut suunnitelmia brexitin varalle, joten rotat jättävät nyt uppoavan laivan, yksi käyttäjä tviittasi Twitterissä.

Nigel Farage haukkui törkeästi koko salin 1:11

Lue myös:

    Uusimmat