Britannian ex-puolustusministeri: Putin pahempi uhka maailmanrauhalle kuin Isis

Britannian entinen puolustusministeri ja työnväenpuolueen poliitikko Bob Ainsworth on arvostellut erittäin rajusti Venäjän presidentti Vladimir Putinia, kertoo Guardian-lehti.

Ainsworth sanoo, että Putinissa on potentiaalia olla uusi Josif Stalin, ja vaatii Britannialta toimia uuden kylmän sodan estämiseksi.

– Minkään voimakkaan valtion johtaja ei ole käyttäytynyt näin peittelemättömän aggressiivisesti sitten Stalinin ja sodanjälkeisen ajan. Surullista kyllä, Putin ilahtuisi tästä vertauksesta.

– Hän [Putin] on sanonut, että Neuvostoliiton romahtaminen oli 1900-luvun suurin tragedia ja väittää omaavansa oikeuden toimia venäläisvähemmistöjen puolesta toisten valtioiden alueella, Ainsworh jyrisi.Hänen kirjoituksensa julkaistiin poliittisiin teksteihin erikoituneella Chamberlain Files -sivustolla.

Venäläisiä vähemmistöjä on ympäri entisen Neuvostoliiton aluetta, joten Ainsworth mukaan tämä logiikka antaa Putinille vapaat kädet puuttua kaikkien Itä-Euroopan valtioiden asioihin.

Ei usko pakotteisiin

Vuosina 2009–2010 saarivaltion puolustusministerinä toiminut Ainsworth ei kuitenkaan jättänyt puheitaan tähän. Hänen mukaansa Putin on suurempi uhka maailmanrauhalle kuin Irakin ja Syyrian alueilla kauhua herättävä äärijärjestö Isis.

Ainsworhtin mukaan Putinin maailmalle heittämä haaste on aivan eri luokkaa kuin Isisin, sillä Isis ei ole ”valtiollinen toimija.”

Ainsworthin mielestä EU:n ja Yhdysvaltojen asettamat pakotteet tuskin pysäyttävät Putinia, vaan tarvitaan tehokkaampia toimia, kuten venäläisestä tuontienergiasta irrottautumista. Hän myös vaatii Britannian hallitusta miettimään armeijan budjettiin tehtyjä rajuja leikkauksia. 

Lue myös:

    Uusimmat