Brasiliassa ylittyi 450 000 koronakuoleman rajapyykki

Brasiliassa on nyt kirjattu jo yli 450 000 koronavirukseen liittyvää kuolemaa. Terveysministeriö kertoi tiistaina, että edellisen vuorokauden aikana oli kirjattu lähes 2 200 uutta koronakuolemaa.

Tilanne on tasoittunut jossain määrin, ja edeltävän viikon aikana on kirjattu päivätasolla keskimäärin reilut 1 850 koronakuolemaa. Vielä huhtikuun puolivälissä vastaava lukema oli yli 3 000.

Tartuntojen määrä on kuitenkin kasvanut tasaisesti toukokuun aikana, minkä vuoksi asiantuntijat pelkäävät myös kuolonuhrien määrän kääntyvän kasvuun.

Lue myös:

    Uusimmat