Koomikko Bob Hope viettää tätä nykyä hiljaista kotielämää ystäviensä ja perheensä parissa. Hän ei ole esiintynyt enää vuosiin, eikä enää pelaa golfiakaan. Nyt hän kuitenkin on jälleen päätymässä julkisuuteen, sillä hän täyttää tänä vuonna sata vuotta.
Bob Hope täyttää sata vuotta toukokuun 29. päivä, mutta yhdysvalloissa häntä on jo ryhdytty juhlistamaan. Ennen amerikkalaisen jalkapallon Super Bowl -loppuottelua esitettiin kooste hänen tuotannostaan, ja presidentti George W. Bush esitti oman tervehdyksensä veteraaniesiintyjälle.
Bob Hope on englantilaissyntyinen koomikko, joka loi itselleen uran Yhdysvalloissa 1920-luvulla. Hän oli vuosikymmeniä erittäin suosittu esiintyjä. Hänen viimeiset julkiset esiintymisensä olivat vuonna 1991, jolloin hän esiintyi yhdysvaltain Persianlahdella olleille joukoille. Hän on ollut naimissa vaimonsa Doloreksen, 93, kanssa jo 69 vuotta. Parilla on neljä lasta ja lukuisia lapsenlapsia.