Bob Hope haudattiin

Bob Hope
Bob HopeCopyright MTV3i/AP GraphicsBank 2003
Julkaistu 01.08.2003 12:27

Yhdysvaltalaisen koomikkolegenda Bob Hopen sukulaiset ja ystävät jättivät Hopelle viimeiset jäähyväiset keskiviikkona yksityisessä seremoniassa. Satavuotias Hope haudattiin kolme päivää hänen kuolemansa jälkeen. Hautajaisten aikaan Yhdysvaltain valtion rakennusten liput oli laskettu puolitankoon. Lisäksi Hopen arkku oli peitetty Yhdysvaltain lipulla. Hope haudattiin nyt vain väliaikaisesti odottamaan lopullisen leposijan, hänen kotinsa lähelle tehtävän luolan, valmistumista.

Hopen sukulaiset haluavat pitää yksityisten hautajaisten yksityiskohdat salaisina. Hopen hautajaiset olivat kaukana joidenkin suurimpien Hollywood-tähtien hautajaisista, joihin osallistuu joukoittain kuuluisuuksia ja toimittajia. Suuri, julkinen muistotilaisuus pidettäneen 27. elokuuta, tasan kuukauden Hopen kuoleman jälkeen.

Hopen sukulaiset torjuivat Washingtonin ehdotuksen Hopen hautaamisesta Yhdysvaltain pääkaupungissa sijaitsevalle Arlington Nationalin hautausmaalle. Tämän kunnian saavat yleensä vain sotaveteraanit. Vuonna 1997 Yhdysvaltain entinen presidentti Bill Clinton myönsi Hopelle kunniasotaveteraanin arvon tunnustukseksi Hopen 50 vuotta kestäneestä urasta Yhdysvaltain sotilasjoukkojen viihdyttäjänä.

Britannialaissyntyinen koomikko, näyttelijä, laulaja, tanssija ja kirjailija, joka sai uransa aikana noin 2000 palkintoa, kuoli keuhkokuumeeseen sunnuntaina. Hän oli täyttänyt kaksi kuukautta aiemmin sata vuotta.

Tuoreimmat aiheesta

Bob Hope