Blix: Irakin annettava selvitys kielletyistä aseista

YK:n asetarkastajien johtaja Hans Blix vaatii, että Irak antaa selvityksen useista kielletyistä aseista, joita sillä tiedetään aikaisemmin olleen.

YK:n asetarkastajien johtaja Hans Blix vaati tänään YK:n turvallisuusneuvoston erityisistunnossa Irakilta lisäselvityksiä joukkotuhoaseista. Blix sanoi jännityksellä odotetussa selonteossaan, että Irak ei ole edelleenkään antanut selvityksiä useista joukkotuhoaseista, joita sillä tiedetään aiemmin olleen.

-Kuinka paljon, jos ollenkaan, on jäljellä Irakin kielletyistä joukkotuhoaseista ja aseohjelmista? Blix kysyi.

Blixin mukaan asetarkastajat eivät ole toistaiseksi löytäneet joukkotuhoaseita, vaan ainoastaan pieniä eriä kemiallisia ammuksia, jotka olisi tullut ilmoittaa ja tuhota.

-Jos niitä [joukkotuhoaseita] on, niistä olisi pitänyt antaa selonteko tuhoamista varten. Jollei niitä ole, niistä olisi pitänyt esittää uskottava selonteko, Blix totesi.

Blix peräsi Irakilta erityisesti tietoja siitä, mitä oli tapahtunut VX-hermokaasu- pernaruttovarastoille. Blix totesi myös, että Irakin Samoud-2-ohjukset ylittävät sallitun 150 kilometrin kantomatkan.

Blixin mukaan Irakissa tehdyt asetarkastukset eivät olleet tuoneet selkeitä todisteita siitä, että irakilaisilla olisi ollut etukäteen tietoa asetarkastuskohteista. Yhdysvallat on aiemmin antanut ymmärtää, että irakilaiset olivat saaneet etukäteen tietoja tarkastuskäynneistä.

ElBaradei: Ei todisteita ydinaseohjelmasta

Kansainvälisen atomienergiajärjestön IAEA:n johtajan Mohamed ElBaradein mukaan YK:n asetarkastajat eivät ole löytäneet tähän mennessä todisteita myöskään siitä, että Irak jatkaisi kiellettyä ydinaseohjelmaansa. YK:n turvallisuusneuvostolle puhunut ElBaradei totesi kuitenkin, että eräitä asioita selvitetään vielä.

ElBaradei kehotti Irakia yhteistyöhön ja nopeuttamaan tarkastusprosessia. Hänen mukaansa tarkoituksena on laajentaa tarkastuksia ja lähettää lisää asiantuntijoita Irakiin.

ElBaradei sanoi, etteivät Irakin viime viikolla antamat asiakirjat sisältäneet mitään uutta, mikä auttaisi selvittämään ydinaseiden suunnitteluun liittyviä tarkastajien kysymyksiä. Tarkastajat eivät hänen mukaansa ehkä koskaan saa selville, mihin tarkoitukseen Irakissa on 32 tonnia helposti räjähtävää HMX-ainetta, jota Irak sanoo käyttävänsä louhintaan.

ElBaradei oli tyytyväinen esteettömään pääsyyn kohteisiin. Hän kertoi tarkastajien tehneen yhteensä 177 tarkastuskäyntiä 125 paikkaan. Neljää irakilaista tiedemiestä oli haastateltu ilman irakilaisviranomaisten läsnäoloa. Irakin presidentin Saddam Husseinin tänään ilmoittamaa joukkotuhoaseiden tuotannon kieltoa ElBaradei luonnehti askeleeksi oikeaan suuntaan.

(MTV3-Reuters-DPA-AFP-STT)

(Kymmenen uutiset 14.02.2003)

Sotaa varsin aktiivisesti vastustava Ranska on reagoinut Blixin raporttiin esittämällä heti konkreettisia jatkotoimia: asetarkastajille ainakin kuukausi lisäaikaa, jonka jälkeen turvallisuusneuvoston jäsenmaiden ulkoministerit käsittelisivät Irakin tilannetta.

(Kymmenen uutiset 14.02.2003)

Venäjä ulkoministeri Igor Ivanov vaatii myös asetarkastusten jatkamista ja kaiken tarvittavan avun antamista tarkastajille. Blixin raportti osoittaa hänen mukaansa hyvin selvästi, että Irakissa on tarkastusten ja seurannan alalla saatu aikaan ainutlaatuinen tilaisuus.

(Kymmenen uutiset 14.02.2003)

Yhdysvaltalaisille Hans Blixin raportti oli pettymys.

(Kymmenen uutiset 14.02.2003)

Lue myös:

    Uusimmat